Kahdeksan säettä

Runotorstai on palannut lomalta. 153. haaste on vuorossa, ja sen muistutus kuuluu seuraavasti:

"[H]aasteenahan oli kiteyttää jokaisen tauon aikaisen viikon eli 8 viikon tunnelmat aina joko yhteen riviin tai yhteen säkeistöön. Näin ollen runon pituus olisi joko 8 riviä (eli säettä, joiden sanamäärä on jokaisen valittavissa) tai kahdeksansäkeistöinen (säkeistön pituus taas jokaisen valittavissa)".

**********

Kuukausi sitten hän sanoi hei
ja jo sinisten valojen päättymätön hetki
puiden pitkät käsivarret

turhaa, hän lähti kerran eikä enää palaa
vaikka kuinka sanoisi mikään ei muutu niin kaikki

miten istua tyhjässä huoneessa
miten kävellä käytävän päähän, sanoa hei
auto pitää harjata lumesta, ajaa kotiin.

Rakkaus on ruma sana

Runotorstai haluaa rakkausrunon ilman rakkaus-sanaa.

**********

Sivujesi laajuus
sanakirjojen leijuvat rivivälit

käsiesi kahvimuki
lämpöaallokon laskokset

lehdet värjäytyvät
yö poraa auki kuluneen taivaan.

Tutti

Runotorstain haastekuvassa on tutti. Vastausrunoni nimi voisi olla Eero, mutta jätän runon kuitenkin nimettä.

**********

Äidin kyljessä uneksit sairaalan
vihreän vaateparren

alhaalla puiden keskellä kotitalo
ja tuolla makaa junarata

muistatkohan keintuolin liikkeen
pienen itkunpyrähdyksen

tässä se on
rakennustelineet ikkunan takana

Draaman kaari ei katkea

Runotorstain aiheena on draama.

**********

Sinä lähdit ennen kuin tulit
ovi kävi nauramaan

haistatin pitkät ja lepyin

herroittelin itseäni
koska siihen oli mahdollisuus

Planeetta

Runotorstai kaipaa runollista näkemystä planeetasta. Minun "näkemykseni" vääntäytyy jonkinlaiseksi jatkoksi edellisen viikon runolle.

**********

Naapuri kasaa äkäisin liikkein levollista lunta
ikkunan iholla kiristyvän pakkasen kankea hengitys
keittiössä tiskikone puuskuttaa kuin auraa kiskova hevonen.

Sammutan valot nähdäkseni taivaallisen ihmeen
tuijotan kuuta niska jännityksestä jäykkänä
hänen jalkansa käyvät huoneeseen kuin vapaapäivä.

Oikeastaan kovin lähellä

Huomenna ilmestyy Runotorstain 116. haaste, mutta minä en ole vastannut vielä sitä edeltäväänkään. Mutta onneksi vielä on aikaa. 115. haasteena - tai tässä tapauksessa paremminkin inspiraationa - on katkelma Marjo Niemen romaanista Miten niin valo (Otava 2008). Katkelma löytyy tämän tekstin ainoasta linkistä.

**********

Ei yhtään missään on kovin kaukana.
Siellä vedotaan vieraisiin lakeihin,
vedetään viivoja outoihin karttoihin.
En minä sinne mene, en astu pimeään
sulje perässäni ovea
ennen kuin loppuu saleissa suhina
parketissa telaketjujen rahina.
Ei yhtään missään on liian kaukana,
liian pimeä ja sinä tarjoat taskulamppua.
Lopeta hulluttelu, astu laivaan
hyppää siivelle niin sytytän
kattoon tähdet.