Huomenna ilmestyy Runotorstain 116. haaste, mutta minä en ole vastannut vielä sitä edeltäväänkään. Mutta onneksi vielä on aikaa. 115. haasteena - tai tässä tapauksessa paremminkin inspiraationa - on katkelma Marjo Niemen romaanista Miten niin valo (Otava 2008). Katkelma löytyy tämän tekstin ainoasta linkistä.
**********
Ei yhtään missään on kovin kaukana.
Siellä vedotaan vieraisiin lakeihin,
vedetään viivoja outoihin karttoihin.
En minä sinne mene, en astu pimeään
sulje perässäni ovea
ennen kuin loppuu saleissa suhina
parketissa telaketjujen rahina.
Ei yhtään missään on liian kaukana,
liian pimeä ja sinä tarjoat taskulamppua.
Lopeta hulluttelu, astu laivaan
hyppää siivelle niin sytytän
kattoon tähdet.
3 kommenttia:
Luin tuon lopun realistin rakkaudentunnustuksena - "lopeta hulluttelu" - johon samalla liittyy suurta intohimoa (kaksi vikaa säettä).
Hyvin luettu. Kai minunkin on joskus oltava rakastava ja intohimoinen "realisti"...
Rakastava ja intohimoinen realisti - siihen kannattaa pyrkiä :)
Lähetä kommentti