Kellastuvaa

Runotorstaihin menen monen väliin jääneen torstain jälkeen. Aiheena on kellastuvaa, jonka vedin raapustukselleni otsakkeeksi.

**********

Kellastuvaa

Poliitikko pelasi pallon pussiin
kaunis maali totesivat toverit
ja sitä edeltävä harhautus
eivät voineet mitään

kentän laidalla kadunmies
puhisi paitsioksi ja pölvästiksi
ja oli oikeassa: itsestä veistetty patsas
ei lähikuvaa kestä.

Luola

Runotorstain haaste 146: vuorenpeikojen luolassa.
Tämän kanssa olen lyhyesti laaja.

**********

Totuus on heitetty arpa
varjojen kaikkivalta.

Tasan

Runotorstain 141. haasteena on kirjoittaa runo aiheesta tasan.

**********

Nyt päätetään
tästä lähtien kaikki jaetaan tasan
sinulle ja minulle, teille ja meille, yhdessä
vapautetaan maa ahneudesta
kynin, paperein, palottomin puhein tehdään
turhanaikainen turhaksi, luotisuora tie risteykseksi, yhdessä
ruuvataan näkyviin kodin, isänmaan ja uskonnon hanhenmarssi
annetaan se niille jotka sen haluavat ja piirretään
pohjalle näkyvästä arjesta niin kauniita kuvia että niiden
katsominen on mahdotonta, yhdessä
jatketaan etenemistä kunnes rajataan kentältä kuriton kuri
ja järjetön järjestys ettei meidän tarpeen tullen
muuta tarvitse kuin oman mielemme ajatuksia pelätä.

Kotikaupungin naamiaiset

Runotorstain vappuhenkinen haaste: naamiaiset.

**********

Rihkamasta täytetyn torin laidalla
mereen vetävän joen kaulaa tuijottaa
kolme karvaista kebabpizzeriaa
jokainen annos enintään viisijapuoli
päivittäistavaroiden kultaisen ketjun
vesmakkaa vauhtia ja täpäriä tilanteita
tarjoutuu tukemaan vaakutuspankkilaitos
mitään säästämättä välistä vetämättä
vieressä on voinut kuivata itkunsa
halpoihin kangaspaloihin
jo vuodesta 1935
kiihtyvällä vauhdilla
joki on yrittänyt puhua
suutaan puhtaaksi

Murtuma

Runotorstai on tällä kertaa murtumia täynnään. Erästä vuonna 1969 suomeksi ilmestynyttä teosta lukiessani päätin pitää tauon ja kirjoittaa tähän omat murtumani. Tietenkin murtuma on paluu arkeen.

**********

Lehdestä luet mainokset
huomaat tarvitsevasi elämän

kiirehtien etenet suojatielle
törmäät järjestelmään

ennen liukuovia näet
autoilijan nyrkki on merkki

hän ei osaa käyttäytyä
sinä kääntyä takaisin

jonon liikkuessa etenet
hymyilet vieraille

kassan silmä lukee
koneen sydän piippaa

sinä omistat uuden tavaran
elämän.

Laakson pohjalla

Moottori etääntyy
laskee tomu ja tie
tuoksuu taas uudelta
painuu poski asfalttiin
katoaa tyhjä maisema
miksi luulimme
uskovamme on tie
totuus ja elämä
heinäpolku muuttuu
levenee hiekaksi
tasoittuu pieksi
vasemmalta tulimme
oikealle ajaudumme
ohjausvirhe
nousen seisomaan
takana taivaaseen ajavat
vajaat autot

Kettu juoksi yli järven

Tässä on arvioni Pekka Piirron runokokoelmasta Kettu juoksi yli järven (Wsoy 2008). Arvio julkaistaan tai on jo julkaistu Hämeen Sanomissa.

Miksi meillä on kiire, kiire, kiire?

Pekka Piirron (s. 1935) yhdestoista runokokoelma Kettu juoksi yli järven ihmettelee nykyihmisen kiirettä. Ihmettelyn kohde ei ole uusi, mutta ajankohtaisen aiheen johdonmukainen käsittely sekä sisällön että runojen muodon tasolla kietoo pauloihinsa antamalla mahdollisuuden ”levätä edes hetken/ kaikesta mitä tapahtuu ja useimmiten kovin äkkiä”.

Ensimmäisessä runossa tempoilun kuljettama mies levähtää ”pää käsien välissä”, kunnes taas ”jostain kaukaa kuuluvat Appassionatan myrskyt”. Viittaus Beethovenin myrskyisään pianosonaattiin johdattaa hienosti kokoelman esille lastaamaan nopeusvaateen ja yksisilmäisyyden tuomioon. Kokoelma onkin tiukka mutta ei armoton.

Aiempien kokoelmien kreikkalaisuus on taas esillä, mutta ei rasittavana pakkona, mikä on hyvä, sillä filosofisuus tihkuu Piirron lämpimässä, humoristisessa ja hiljaisessa runoudessa läpi ilman viitteitäkin. Kokeneen runoilijan syvä rintaääni rakentaa runoista rauhallisia ja keveitä, vaikka aiheen kosketus on raskas sekä yksilöllisesti että yhteisön tasolla. Sanan ja sanonnan ristiriitaisuus laajentaa runon merkityskentän ihailtavasti ja yllättävästi. ”Mihin ihmisillä on aina kiire kiire ja kiire/ hoppu ja hoppu hops hops kuin hätä olisi totta”. Piirron runoilla on kyky saada ymmärtämään jotakin enemmän, mikä ei ole aivan tavallista.

Runojen perusta on tarkoissa arkisissa havainnoissa, jotka levittäytyvät rinnastamalla tai törmäyttämällä ihminen ja luonto toisiinsa niin, että ihmisen temmellys näyttää naurettavalta ”Viisaus siellä viihtyy siellä missä/ heinäsirkat korkealle hyppii”, runon minä toteaa luontoa ylistäen Henry Thoreaun hengessä. Luonto näyttää ketun jälkineen toistuvasti olevan viisaampi kuin vauhdin ja ”näyttelemisen” yhteiskunta, jolle runoissa annetaan isän kädestä. ”Jos levottomuus taas kulkee liian kauan vieressäsi/ lyö sitä kepillä päähän pikkuinen piski se on ja laiha”.

Kokonaisuutena kokoelma on hahmoton, mutta sen voi katsoa nyt myös eduksi, sillä kiireen hallitsema aika tarvitsee myös jäsentämätöntä, kohteensa mallista kokoelmaa. Nyt tätä tukee oivaltavasti myös Piirron poetiikalle ominainen runojen poukkoilevalta tuntuva säejako ja välimerkittömyys, joka sekin liitetään kiireeseen, kun ”heittomerkkikin pelästyi pensaan taa/ muut välimerkit seurasi perässä”.

Piirron runot ovat avunhuutoja, joista on ammennettavaksi nykyajan markkinaliberalismin negatiivisiin lieveilmiöihin. Tämän päivän toden sijasta kokoelma pyytääkin lopuksi uskomaan runouteen. Näiden puhuttelevien runojen jälkeen pyyntöön myöntyminen on helppoa.

Runotorstain 109. haaste

Runotorstai tarjoaa tällä kertaa inspiraatioksi tekstikatkelman Douglas Couplandin Eleanor Rigbystä (Sammakko 2007). Tämä on ollut iloinen päivä. Sen ja aikuisten kiirettä ihmettelevän katkelman yhteys johti mielessäni seuraavaan...

**********

Me olemme täydellisiä teemme kaiken oikein
niin nopeasti että emme edes tajua tehneemme.
Olemme asuneet kaksikymmentä vuotta samassa paikassa
nähneet ikkunasta vieressä avautuvan puiston.

Tänään uskaltauduimme puistoon emmekä tiedä kannattiko
näemme lasten pelaavan palloa ja koirien nuuhkivan ilmaa.
Istuimme penkille keskustelemaan tulevaisuudesta
emmekä halua lähteä pois.

Nuora ja tanssi

Runotorstai: suomalainen nuorallatanssi.

**********

Terveyskeskus suljetaan
sairastuminen on kielletty
nosturituotanto pysähtyy
kukaan ei halua kiivetä korkealle
kauppa kiskoo
ruokapakkauksiin varashälyttimet
ilmaisjakelussa hymyilevät
naamat turvaavat haluamansa
pääkatu muutetaan yksisuuntaiseksi
katuvalot sammutetaan
kirjastoautoon ei ole varaa
ostaa polttoainetta
ilmastopaketti jumittaa
talouden rahisevat rattaat
työntävät laiturilta
lastenrattaat rullaavat
ilman työntäjää joki virtaa
tuulen suuntaan

Lautasten laskeuduttua

Runotorstain haasteena on kuva.
Vastaukseni on tällä kertaa lyhyehkö.

**********

Lautasten laskeuduttua
oikeutettuna odottamaan ruokaa
tajuaa välineen olevan viesti.

Naapurin pihalla paistettiin
taas possu tuulikoneen edessä
jätettiin lautaset levälleen.

Myrsky

Runotorstain sadas haaste on myrsky.

*****

Ikkunan edessä levoton puu
märän tuulen piiskaana parkkiintunut kuori.
Tietä rullaavan nuoren on kuolema tai palaaminen kotiin
mikä on sama asia. Puu raapii ikkunaa
käsivaralla heiluva kuva tekee haltioituneeksi.

Ihminen on hieno keksintö

Tällä kertaa Runotorstain aihe, joka on jo numero 90, on ajankohtainen. Syynä on runon alla oleva kuva: blogiyhteisö BlogCatalog haastaa kaikenmaailman bloggaajat kirjoittamaan ihmisoikeuksista tänään 15.5.2008. Tarjoan runoni kekoon.

**********

Sanakirjassa
ihminen todetaan
varsin pitkälle kehittyneeksi
älylliseksi olennoksi.

Ihminen osaa
tuntea vapauden
ja alistua byrokratiaan,
uskoa itseensä
ja suureen johtajaan,
sytyttää innostuksen
ja kirjarovion,
sulkea silmänsä levätäkseen
ja ollakseen tietämätön,
tyytyä siihen mitä on
ja vaatia koko ajan lisää,
ajaa autoa
ja omia etujaan,
sanoa kauniita
ja tarkoittaa pahoja,
hypätä seivästä
ja seivästää,
heittää keihästä
ja keihästää,
ihannoida maaseutua
ja viihtyä kaupungissa,
olla vaihtoehtoinen
ja suvaitsemataon,
lukea historiasta
ja olla ottamatta opikseen,
esittää tasa-arvoista
ja sanoa ämmä ja neekeri,
tietää rajansa
ja ylittää ne kursailematta,
kasvattaa puita
ja kaataa metsiä,
suojella eläimiä
ja tuhota lajeja,
esittää pakolliset tarpeensa
ja uuden alistusohjelman,
kaivaa itselleen ojaa
ja toiselle hautaa,
lanata maan voittoisaksi
ja tökkiä pientä palloa reikään,
lentää viikoksi Intiaan
ja huolestua ilmastonmuutoksesta,
sitoa kiinni kengännauhat
ja viuhkamiinat,
pakastaa ruokansa
ja sydämensä.

Ihminen
älykäs olento
osaa
takoa rautaa
ja naapurin naamaa,
tarttua aseeseen ja kaivata
liipasimen kosketusta
vaikka eilenkään
se ei tuntunut
hyvältä.

**********

Way to go...

Tässä on runo Runotorstain tarjoamasta aiheesta, joka on mörkö.

**********


Kaupunginjohtaja tuijottaa
puolentoista miljoonan aukkoon
hypistelee silkkisolmiotaan ja karsii
kulungit minimiin.

Esityksen mukaisesti poliisia ei enää ole
tulipaloja ei saa sytyttää tahallaan
eikä nastoilla ajella leutona
talvena.

Terveydenhuoltopalvelu siirretään
suuremman kaupungin kanssa solmitun
sopimuksen mukaisesti paikkaan
johon sairas ei jaksa lähteä.

Pankit pakenevat
postit muuttavat kauppoihin
kaupat tyhjenevät ja apteekit
vaativat lisää tuloja.

Voiko mikään enää pysäyttää meitä
voiko mikään enää kaataa kaupunkia
jonka hulluus on kuolleen hulluutta.

Valinta ei ole mahdollinen

Runotorstai: aiheena valinnan vaikeus.

*****

Häikäiseviin risteyksiin
osoitettu käpyjä potkimaan,
vapaaehtoisesti valjastettu
keräämään risuja
toisten tarkoituksiin.
Sanomme mitä he sanoisivat,
syömme mitä he söisivät,
ajamme asioita
niin kuin he ajaisivat.
Unen päässä iho
kiinni heidän ruumiissaan
silmässä neulan silmä
jalkojen fysiikassa
vieras halu.
Tulisimmeko kuten he,
katoaisimmeko
kuten he kirkkauksiin katoavat
vai valitako uni,
tien päässä seisovat
uudet periaatteet
kävyt ja risut.

Missikisoista

Katsoin hetken missikisoja. Älytön instituutio, niinpä niin.

Mikä ihme saa nuoret tytöt halajaman missikuningattaren tittelistä? Miksi titteli voisi olla tavoittelemisen arvoinen? No tietysti siksi, että siitä urkenisi takuuvarmasti ura televisiossa? Hmph. Tai urkenee, jos muistaa mainita, että "mä rakastan eläimii ja lapsii ja sit maailmanrauha ois niniku tosi tärkee".

Mutta miksi, oi miksi missiehdokkaat piti panna kävelemään "catwalkia" jossain päiväkodissa? Onko ohjelman tekijöillä sahajauhoa päässään? Anteeksi, aliarvioin sahajauhoa, sillä siitähän on sentään juoksuradan materiaaliksi. Ihan kiva, että lapset saivat sanoa mielipiteensä turhasta asiasta, mutta miksi tyttöjen piti keikistellä lasten edessä? Mallinako siitä, millainen tulisi olla, jotta aikuiset tykkäävät? Miten lasten joukossa olleet ylipainoiset asiaan suhtautuivat? Ottivatko he iloiten vastaan sanoman: ai tällainen se naisihanne on... nyt en enää ikinä syö mitään.

Tämän vuoden kisailua mainostettiin missikarkeloiden kasvojenkohotukseksi. Oireellinen sana: kasvojenkohotus. Mikä ihme maailmassa on vikana? Ketä meidän tulisi ihailla? Miksi meidän tulisi ottaa missitytöistä mallia? Miksi minä kysyn näitä kysymyksiä? Tuokaa kirves, olen puu, sanon erästä runoilijaa lainaten.

Kommentti vuodelle 1918?

Onhan vuoden 1918 tapahtumia "juhlavuonna" jollain lailla juhlistettava. Näin Turussa (TS 15.1.2008):

Ajatus aamuksi

Sanomalehden kahiseva huomen:

kaikki kerralla edullisesti

uudet hinnat, mahtavat alennukset

erä laadukasta turhuutta, tule

tekemään löytöjä, tule

kaiken perässä seisoo huutomerkki.

Tehtaat lakkautetaan,

pihasauna palaa, järjestyksenvalvojaa lyödään

keneen luottaa, ministeri vie taksikuskit

koulunpenkille, puhelinfirma ehdottaa puhumista

perheen kanssa

avaa yhteys tänään saat viikonloppuedun

800 minuuttia puheaikaa

siinä on kylliksi.

Ikä vaikuttaa käyttäytymiseen,

kuvataiteilija antaa lasin puhua

vaikka ei lasi mitään puhu,

masennuksen hoito on retuperällä

emmekä vieläkään tiedä missä se on,

tipaton tammikuu kannattaa pitää tammikuussa

televisio päästää pälkähästä

umpisuoraan sirkustaiteen ytimeen

ja tänäänkin meitä viedään

kun tietä vasta aurataan.

Lippu liehumaan

Luin aamun lehdestä, että turkulainen mies tuomittiin 18 päiväsakkoon, koska hän oli käyttänyt Suomen lippua verhona. Lipun roikottaminen verhona häpäisee valtiomme symbolia. Miehen vasikoi ohikulkija. Ajatusleikkinä voisimme pohtia, millainen on lippua verhottanut mies, millainen miehen ilmiantaja. Kun olemme miettineet tätä, voimme asettua jomman kumman puolelle, jos sellainen on tarpeen.

Voimme toki ihmetellä, miksi ihmeessä joku haluaisi Suomen lipun verhoksi, mutta nyt ihmettelen kuitenkin vain sakkoja ajattelematta liputtajan mahdollisia ideologisia painotuksia. Miksi ihmeessä lippua ei voi käyttää muuten kuin tangossa tietyllä tavalla liehumaan sidottuna? Miksi lipusta ei voi olla ylpeä muualla kuin tangossa ja muulloin kuin liputtamiseen oikeuttavina päivinä? Esimerkiksi jenkit ja tanskalaiset ovat niin ylpeitä lipuistaan, että he roikottavat niitä melkein joka paikassa joka päivä.

[TÄHÄN KOHTAAN AJATTELIN ASETTAA KUVAN SUOMEN LIPUSTA, MUTTA PÄÄTIN JÄTTÄÄ SEN POIS, KOSKA JOKU OLISI VOINUT TULKITA SEN RIENAUKSEKSI.]

Saisiko verhona käyttää siniristiä imitoivaa verhoa, jos sen olisi taiteillut itse vaikkapa valkoiseen samettikankaaseen? Siis onko tuomittavaa vain se, että kyse on virallisesta, kaupasta ostetusta lipusta? Jos näin on, niin raja on liukuva ja – no, naurettava, sillä kysehän on symbolista, jonka tunnistaa vaikka jalkapallomatsin katsojan poskeen epämääräisesti tuhritusta kuviosta. Tärkeintä lienee symboli eikä materiaali, jossa symboli on. Symboli kuitenkin viittaa johonkin sellaiseen, jota ei yhtenäisenä (mitä se tarkoittaakin) välttämättä ole olemassa.

Lisäksi laissa sanotaan, että lippu ei saa olla likainen tai repaleinen. Miten sitten on silloin, kun vaikka Tero Pitkämäki heiluttelee voitonhuumassaan Suomen lippua? Lippu ei silloin roiku tangossa ja aijai, se saattaa myös likaantua. Miksi urheilija voi kietoutua lippuun vailla sanktioita, mutta verhotankoon ei saa ripustaa lippua, vaikka se pysyy siinä taatusti siistimpänä kuin hikisen urheilijan manttelina? Olisiko kyse mallista: kaikki kietoutuvat nationalistiseen hapatukseen, niin miksi suomalaiurheilijat eivät tekisi samoin...

Tekee mieli siteerata Jarkko Martikaisen laulua: ”Laki on laki ja blaa blaa blaa, ihminen koukussa kiemurtaa...” Mutta mistä kaikesta lakien oikein tulee määrätä? Ja miksi ihmeessä laki ei ole kaikille sama?

Suoran lähetyksen autuus

Voi herrnen aika ja kaikki muutkin vastaavat ilmaisut, joita ei nyt tule mieleen. Kyllä me sen olemme tienneet, että media tunkeutuu sinnekin, missä sitä ei tarvita, mutta nyt mennään taas tyhjänpäiväisyydessä – ja sanotaan vaikka resurssien hukkaamisessa – spektakelisoinnin kynnyksen yli:

Jääkiekkomaajoukkueen uuden valmentajan Doug Sheddenin ensimmäinen miehistövalinta lähetetään Ylen nettisivujen kautta suorana lähetyksenä tänään kello 13 alkaen. Eikö se riitä, että kiinnostuneet saavat tietää valittujen pelaajien nimet illalla tai vaikka klo 14 katsomalla teksti-tv:tä - puhumattakaan nyt siitä, että joukkueen pelaamat pelit riittäisivät?

Eikä suorassa lähetyksessä vielä kaikki, sillä julkistamisella pitää olla myös selostaja ja oikeinpa vielä kommentaattori, jollaisena suutaan pieksää Alpo Suhonen. Mitäköhän kommentaattori tehtävästään ajattelee? Hän varmasti ajattelee olevansa mitä tärkein ihminen päästellessään tyhjyyksiä nielunsa onkaloista. Mihin me tarvitsemme ihmistä toteamaan jokaisen valinnan kohdalla, että "tätä minä odotinkin", "hän on mies paikallaan" tai "lupaava, terävä pakki"? Mihin me tarvitsemme valintatilaisuuden näkemistä? Miksi meidän pitää nähdä kaikki asiat mahdollisimman äkkiä? Miksi meidän pitää nähdä?

Me olemme nähneet elämämme aikana yksi, kaksi tai kolme kuvaa siellä, täällä ja tuolla. Kun kuvien provosoivuus jatkuvasti lisääntyy, emme enää kiinnostu mistään – varsinkaan, kun kaikki toistetaan niin moneen kertaan, että mikään ei enää tunnu miltään. Kuvat eivät saa huomiota, ellei niitä esitetä ”heti”, ja kun ne esitetään "heti" monta kertaa, siirrytään noepasti baanaaliin toistoon. Mutta tärkeätä ei olekaan mitä vaan milloin. Kaiken pitää tapahtua reaaliajassa. Ja kun meidät vedetään seuraamaan tapahtumia reaaliajassa, meillä ei ole muuta kuin pintahetki. Meidät pidetään varpaillamme, koska jokaisen sekunnin takana voi olla jotakin tärkeätä ja mullistavaa.

Ristiriitaisesti reaaliajan näytös yrittää pyyhkiä yli kaiken aiemmin tapahtuneen, vaikka ilman aiemmin tapahtunutta reaaliaikaa ei olisi olemassakaan. Historiaa ei ole, sillä ikävät asiat on hyvä peittää ja nähdä jokainen hetki potentiaalisena uuden alkuna. Me olemme siis aina alussa... ja kun olemme alussa, menneisyyttä ei ole. Jääkiekon tapaukessa menneisyys kyllä tehdään jokaisten kisojen alla läsnäolevaksi, jos ei muuten, niin vuoden 1995 maailamanmestaruudella nostalgisoiden. Tietenkin aina korostetaan sitä, että tuo oli silloin ennen ja nyt ajat ovat toiset ja pelikin aivan toisenlaista.

Mutta hei, olisi kiinnostavaa tietää, kuinka moni seuraa suorana lähetystä, jolla ei vielä ole mitään tekemistä itse pelin kanssa. Todennäköisesti on sellaisiakin, joita ei peli kiinnostakaan, vaan pelkkä käsiteltävän asian ympärille levinnyt oheishässäkkä. Onko meillä pintaa korostavassa kulttuurissa muita kuin oheistapahtumia?

Ihmismäisen arjen puolesta

Runotorstain hakusana on tällä kertaa arki. Minun arkisuuteni tarjoaa tähän paikkaan Guylle omistetun runon. Hän lopetti elämänsä vuonna 1994 osoittamalla itseään sydämeen.

Tiesit ei täältä pois pääse
vaadit kaasua auton takapenkillä
kirjoitit korvaamattomalla kielellä
liikenteen sääntöviidakossa
liikkuvia tuttuja lauseita
vaadit pysähtymään
sinulla oli selvä suunnitelma
halusit pullon viiniä
janosit yksipuolista laitamyötäistä
isäntää varomatonta puhetta
voimatonta nuijaa

vedit veteen viivan
leikkasit työn ja vapaan kahtia
ihmettelit ihmissuhteen arvottomuutta
kuvan kunniaa välittää
ihmisten puolesta
kaappasit tien ja ajoit tiettömyyteen
piirsit arjen kumousta
piirsit pilvet taskuun
ruttasit kartan ja filmioppaan
tungit syvälle
otit käsiisi kameran
jota et ollut ennen nähnyt
ammuit lippaallisen
törmäsit maailman järjestykseen

tiesit ei täältä nokkakolaria
vältellen ulos pääse
kukaan ei lähde
kukaan lähimmäistä ymmärrä
arkaillen sanomme ei
arki ole ehjä ei
maailma mahtaile ollakseen hyvä

katsoit taakse näit eteen
ompelit vanhoille teeseille uudet kuteet
kierrätit tavaraksi muutetun järjen
kuvaksi pakotetun tavaran
ihmisen pojan pellon panit pakettiin
kulautit alas kun eivät kuunnelleet
ja heitit pullon ikkunasta
molotovin koktailin

jäljelle jääneiden ympärillä
tovereittesi kanssa hoilasit internationaalia
kaivoit kadulle hiekkarannan
auringon hurskaassa hyväilyssä
kivenmurikoitten karaisemia ikkunoita
ilmapiiri kolotti

tiesit ei täältä pois pääse
ei oikeanpuolisen liikenteen
kääntäminen vasempaan mitään auta
ei vaikka hajottaisi kaikki maailman ikkunat
sisällä olemaan me olemme tuomitut
vaatepuina veisaamme vanhoja virsiä
vaikka hetkessä haisee uusi järjestys

teot vangitsevat tekijänsä
tekemättömyys takoo tuomitsijan
pullo tyhjeni heitit sen pois
niin kuin kuka tahansa
et voinut sille mitään
sydän oli sinunkin heikko kohtasi.