torstaina, helmikuuta 04, 2010

Kahdeksan säettä

Runotorstai on palannut lomalta. 153. haaste on vuorossa, ja sen muistutus kuuluu seuraavasti:

"[H]aasteenahan oli kiteyttää jokaisen tauon aikaisen viikon eli 8 viikon tunnelmat aina joko yhteen riviin tai yhteen säkeistöön. Näin ollen runon pituus olisi joko 8 riviä (eli säettä, joiden sanamäärä on jokaisen valittavissa) tai kahdeksansäkeistöinen (säkeistön pituus taas jokaisen valittavissa)".

**********

Kuukausi sitten hän sanoi hei
ja jo sinisten valojen päättymätön hetki
puiden pitkät käsivarret

turhaa, hän lähti kerran eikä enää palaa
vaikka kuinka sanoisi mikään ei muutu niin kaikki

miten istua tyhjässä huoneessa
miten kävellä käytävän päähän, sanoa hei
auto pitää harjata lumesta, ajaa kotiin.



12 kommenttia:

Tuima kirjoitti...

Runossa on vahva tunnelma, pidän "lyyristen" kuvien ("ja jo sinisten valojen päättymätön hetki / puiden pitkät käsivarret" - jo on hyvin kiinnostava sanavalinta varsinkin seuraavan säkeistön turhaa-sanaan yhdistettynä) ja arkisten asioiden ("miten kävellä käytävän päähän, sanoa hei / auto pitää harjata lumesta, ajaa kotiin") yhdistelystä. Haikea, surullinen ja jotenkin kaipuunkaunis ilman ainuttakaan sievistelevää riviä tai sanaa.

Vera Mumia kirjoitti...

tuima jo kommentoikin hyvin runosi tunnelmaa. runotorstain haasteen takia luin tämän vielä korostetun hitaasti, rivin kerrallaan, ikäänkuin tämä vastaisi kahdeksan viikon ajanjaksoa. jokainen rivi pystyy kannattelemaan viikon tunnelmaa. ajan pituuden ajatteleminen lyhyen runon yhteydessä antaa suggestiivista voimaa - ja kertoo myös omista lukutavoistani: kuinka nopeasti sitä ohittaakaan vaikeistakin asioista kertovat tekstit.

Hirlii kirjoitti...

Hieno runo. Olet onnistunut kuvamaan ajan syklisyyttä, epälineaarisuutta tiivisti ja kirkkaasti.

arleena kirjoitti...

rakkauden loppu, ero, yksin.
nämä jäivät mieleen ikävöivästä runosta.

jl kirjoitti...

Tiivis koskettava runo.

Tommi kirjoitti...

Kiitos kommenteista surumieliseen runoon.

Tuima, tässä runossa lyyriset kuvat taitavat tosiaan olla "lyyrisiä". Mutta minun nimeni ei ole sievistelijä, toivottavasti.

Vera Mumia, tässä hidas ja nopea lyövät toisiaan tylysti: runon aika on hidas, mutta atapahtuma runon minästä liian nopea.

Hirlii, ajan syklisyyttäpä hyvinkin. Mukava kuulla, että tästä nousee sellainenkin.

Arleena, ikävää ja jonkinlaista rakkauttakin. On olemassa (ainakin) yksi metafyysinen raja, jota on vaikea ylittää.

jl, runo ilman kosketusta on kuin kosketus ilman runoa... kiitos.

Tuima kirjoitti...

Sievistelijä ei tosiaan tekstiesi perusteella ole edes keskimmäinen nimesi. Muutamaan kertaan uudelleen luettuna runosi siniset valot alkavat näyttää ambulanssin valoilta ja lähtökin kovin lopulliselta. Lukijalle ei tekstistä avaudu vain yksi tulkintamahdollisuus.

erikeeper kirjoitti...

surumielinen ja kaihoisa, hyvin hieno ja tihkuva tunnelma. Pidin.

Railaterttu kirjoitti...

Aito tunnelmaltaan. Pienin runokuvin olet luonut vaikeat jäähyväiset. Koskettava, kaunis ja surullinen.

pasanen kirjoitti...

Runon loppu jää pohtimaan sitä miten tehdä se mikä on tehtävä surusta huolimatta. Hieno viritys.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä, vahva ja tiivis runo

Arfu kirjoitti...

Hyvä,

When you are playing with words do you really feel that you are sitting in an empty room... :))