"Toisinaan minä inhoan sanoja. Ne ovat valtavan henkisen jäävuoren huippuja ja nythän me kaikki jo tiedämme miten Titanicin kävi. Pikimusta kuilu avautuu sen välillä mitä on olemassa ja mitä sanat yrittävät kuvata. Kaikki ilmiöt yksinkertaistetaan, ne naulataan sanoilla kiinni ja niistä tulee mustavalkoisia, ehdottomia."
Emma Juslin: Frida ja Frida (Teos 2008. Suom. Jaana Nikula).
**********
Pakkaslause muuttuu vedeksi
sanojen saastunut jäätikkö
emme sille mitään mahda
aurauskalusto seisoo hiekassa
nojaa hylättynä seinään
joku päättänyt ennen meitä
tuuli tulee ja lumi
kiteinen vain hetken.
4 kommenttia:
Ja vesi kaivertaa ja murentaa, valuu pienistä raoista. Hyvin kuvaat, vahva runo.
Sanoissa on vain eroja, sillä sana on joidenkin äänteiden yhdistelmä, jotta se eroaisi toisenlaisista äänneyhdistelmistä. Kukka, kikka, kakka... Toisaalta toisten sanojen vaikutus (lauseyhteydessä) saa sanat muuttumaan toisikseen. On kiehtovaa, että mikstään ei saa "oikeasti" kiinni; kaikki on häilyvää.
Nii ja kiinankielessä äänensävyllä saadaan samallekkin sanalle eri asiat aikaiseksi :)
Huudettuna ...Lunta!...
Huutajana Lapsi tai Auramies :)
Ja se tekee tästäkin kirjoittelusta entistä mukavampaa.
Lähetä kommentti