tiistaina, joulukuuta 16, 2008

Tästä hetkestä

Yhteiseksi hyväksi naamioidun päätöksen nojalla läheistä sokeritehdasta rummutetaan maan tasalle. Naapurin mopotuunari kaasuttelee edestakaisin umpikujaan päättyvää tietä. Kuistin ikkunassa pendolino rätisee. Vinyylillä neula hypähtää sanojen yli. Poika ei ota nukkuakseen. Isän yskä hakkaa. Moottoritielle sortuu kallio. Jossain tietokone hurisee. Jossain tietokone ei hurise. Päätöksen noja katkeaa.

5 kommenttia:

Tuima kirjoitti...

Jossain vaiheessa lukijaa alkaa hymyilyttää. Sori.

Tommi kirjoitti...

Lukija saa vaikka nauraa ääneen, mutta minua tämä ei pahemmin naurata.

Tuima kirjoitti...

Uskon sen. Mutta tuo "Poika ei ota nukkuakseen" oli juuri niin tavallisen arkinen toteamus, että kaiken muun rinnalla, lukijaa alkaa hymyilyttää "että sekin vielä". Siksi sori. Nimimerkki kokenut-miksei-se-voi-mennä-nukkumaan.

tommi kirjoitti...

Nukkumattomuus saattoi nousta liian ylös, sillä sen on tarkoitus olla vain osa "kokemusta".

Tuima kirjoitti...

Siinäpä se, se on vain osa kokemusta, samassa tasossa kuin muut runon mainitsemat asiat, mutta esimerkiksi minulle se oli niitä selkeitä samastumisten kohteita runossasi, niitä, joiden kautta koko runoa katsoo määrätystä näkökulmasta. Jos kirjoittaisin runon / runolistan asioista, jotka kiusaavat /harmittavat / värittävät / hiertävät arkea, niin taatusti sieltä voisi löytyä myös "lapsi ei ota nukkuakseen". Siksi aiemman kommentin hymyily on myötätuntoista hymyilyä (älä pillastu).