keskiviikkona, joulukuuta 17, 2008

Kuka? Mitä? Hä?

Yksin istumisessa on se hyvä puoli että ei tarvitse puhua eikä kukaan vaadi kuuntelemaan. Hetken olet sinä. Sitten sinut katkaisee koputus. Tyhjän ikkunan nielu lepattaa avoimena kuin polttopuiden viereen katkottu ruumiisi. Nouset seisomaan nähdäksesi tielle. Et pysy pystyssä. Mikä se oli. Kuka se oli. Kenkäsi nauravat. Äkkiä haluaisit puhua mutta kauhuksesi joudut ajattelemaan.

3 kommenttia:

Tuima kirjoitti...

Eksistentiaalinen kauhunovelli.

Tommi kirjoitti...

Elämä(kö) on?

Tuima kirjoitti...

No eksistentiaalinen nyt ainakin.