tiistaina, joulukuuta 04, 2007

Tien päällä taas

Viimeiset pari viikkoa olen kirjoittanut road-elokuvaan liittyvää artikkelia. Ensimmäisen version valmistuttua tuli pakottava tarve käsitellä aihetta myös runomuodossa.

















Ohjaat asfaltilta hiekalle,
kierrät kitukasvuiset puut

rullaat kumpareen vapaalla,
merenranta, tiettömyys

väännät avainta virtalukossa,
suoristat polvesi

takana erämaa,
tyhjyys, pöly, kaktuskuumuus

kallioitten kerrostumat
ja sinä tienpäässä

tähyät ulapalle
joka ei wagoniasi kanna

tähyät ulapalle
joka ei kaasujalkaasi tunne

ratin pyörivä piiri
kasvosi taustapeilissä

peruttaako takaisin tielle
jossa aika pitää sinusta huolta

joka pakottaa tuntemaan
pehmeäksi palaneen pien

pakottaa haistamaan
historian höyryävän hien

maininkien huuto kylmää
mutta miksi ajoit kilometrit

jotta voisit palata
sinne mistä lähdit

vai lähditkö pakoon
jotta voisit pelata

vai karkasitko
vain nälkääsi

oli miten oli
ajatuksistasi et voi irrota

paina selkäsi nojaan
puske poljin lattiaan

merituuli pakottaa
vaahtopäät alaluomissa


3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Huomasin, että jollain tapaa tässä jatkuu edellin postauksen kohta 20: Moottoritie on kuuma.

Anonyymi kirjoitti...

"wagoniasi", "pien --- hien"? Wagonit kyllä vaihtaisin ja ehkä riimitys oli tarkoitettukin pieneksi huvitukseksi. Muutaman road movien nähneenä sanoisin, että oivallisesti tavoitettu tunnelma ja kuvasto loppua myöten.

SusuPetal kirjoitti...

Pakenemista, sitä on matkalla olo. Aina on palattava takaisin, ainakin itsensä luo.
Hengästyttävä tunnelma.