torstaina, joulukuuta 06, 2007

Ei nyt varsinaisesti itsenäisyydestä

Ajoin toiseen kaupunkiin. Ajoin toiseen paikkaan, toisenlaiseen tilaan. Tyhjyydestä ilmestyin ruuhkaan ja liikennevaloihin. Oli pysähdyttävä. Ehdin ajatella. Lähtöpaikassa ruuhka on mahdottomuus eikä liikennevalojakaan ole. Ihmisten läsnäolo tuntui hyvältä, vaikka he olivatkin piilossa omissa metallikuorissaan, vaikka he olivatkin koneita. Mutta paikka oli toinen, paikka, jossa on ihmisiä. Olin tullut kaupunkiin, jota voi kutsua kaupungiksi vailla alemmuuskompleksia. Ajoin toisessa kaupungissa silmät avoimina, ajoin ruuhkassa ajamisen ilosta. Kiihdytin ja jarrutin. Olin tullut takaisin kotiin.

Ei kommentteja: