Takaisin kodiksi kutsuttuun

Ajoin takaisin paikkaan, johon viittailemme sanalla ”koti”. Mutta tiedämme senkin, että sanaset ovat vain jonkin poissaolevan korvikkeita: kun sanoksin ”koti”, sanoksin vain sanasen, samoin kuin sanoessani ”ajoin”, viittaan jo tapahtuneeseen asiaan, jossa itse olin aktiviisena toimijana. Ja tässä on virhe. Istuin takapenkillä pojan kanssa. Vaimo ajoi ja antoi luvan nukkua. Sanoi kestävänsä paluumatkan ratin takan hereillä vailla puheseuraa. Minä muutuin nopeasti passiiviseksi matkustajaksi, jota kuski vei, määräsi kuin tie ja risteykset autoa ohjaavan ajatuksia. Poika nukahti heti, minä melkin heti. Havahduin hereille hetkisen pienoisen ennen Säkylää, joka on muuten takaperin spiikattuna älykäs. En voine ymmärtää syytä, koska tuskin ironisuus on ollut mielessä. Nimen pitäisi olla olla jotakin yhtä epä-älykästä ja ihmeellistä kuin ikämekok, joka ei tarkoita mitään. Tai sitten sekin on vain yksi sana, jolla ottelemme haltuun maailmamme homeessa sinertäviä nurkkia, joita ei ehkä pitäisi koskaan haltuun ottaa. Kuka nyt hometta halua peseskelemään ryhtyä. Siemaisen tilkan belgialaista olutta ja katson ulos ikkunasta: sisälläni on lämpö mutta en näe mitään.