torstaina, lokakuuta 18, 2007

Musea koskeva "raportti"

Olisi houkuttavaa ryhtyä korjaamaan HS:n nettisivuilla ilmestynyttä Musen keikka-arviota. Tyydyn kuitenkin korjaamaan vain sen, että kappaleista ”New Born” ei löydy viimeisimmältä levyltä vaan toiselta. Taisi myös käydä niin, että ensimmäiseltä levyltä ei konsertissa kuultu mitään. Tämä saattaa olla pilkun halkomista tai hiusten viilaamista, sillä konsertti itsessään oli... tuota... oikea sana tähän paikkaan taitaa olla... ylitsevuotavainen.

Muse tarjosi sen, mitä odotin: monipuolista poprockia ja huikaisevia valoja ja välke-efektejä. Hampaankoloon kuitenkin jäi. Tiesin, että Muse ei tyydy soittamaan sopuisasti hiljaksiin tai edes sopivalla äänenvoimakkuudella. Alun ”Take a Bow’n” aikana ajattelinkin, että nytpä on soundit, jollaisia ei aiemmin jäähallissa ole kuultu. Ajatusta kesti vain hetken. Jo seuraavista biiseistä lähtien kävi selväksi, että jos kaikki nupit käännetään kaakkoon, on meininki taattu, mutta helposti puuroutuva. Äänen valtavaa 90 minuutin vallia kesti konsertin loppuun saakka.

Settiin olisi kannattanut ujuttaa myös pari rauhallisempaa biisiä, esimerkiksi debyyttilevyn herkkä ”Unintended” olisi antanut mahdollisuuden hieman heivata melutasoa intensiivisyyttä kadottamatta. Keikan ainoa rauhalliseen viittaava osuus koettiin ”Soldier’s Poemissa”, josta bändi jätti lopun Quenille kumartavat lauluosuudet väliin.. ehkä ne olisivat olleet konserttitilanteessa liian vaikeat toteuttaa. Tiedä sitä. Origin of Symmetryn Nina Simone –cover ”Feeling Goodissa” Mathew Bellamy pääsi paiskomaan komeata poppipianotteluaan. Nyt konsertti oli puolitoistatuntinen huippukohta, johon alkoi oudosti turtua, vaikka esitys sinänsä oli erinomainen. Varsinkin Bellamy jaksaa hyöriä lavan mestarina kiitettävästi.

Toisen moitteen kohdistan valoihin. Valot, monipuolisin taustaprojisoinnein täytetyt screenit, tähtitaivaat, valaistu flyygeli jne. olivat komeata katsottavaa, mutta ylitsevuotavuudessaan jotakin sellaista, johon turtui kuin loputtomalta tuntuvaan äänivalliin. Less is more lienee Musen pojille ajatuksena vieras. Valaistuksessa oli katsottavaa paikoin kolmessa tasossa niin, että verkkomaisten screenien takaa paistoivat koko ajan jonkinlaiset turhat valot riippumatta siitä, mitä screenille heijastettiin. Varsinkin ”Invinciblen” aikana olisi mieluusti katsonut ylimääräisistä valoista vapaita screenejä, joille heitettiin katkelmia kansalaisaktivistien taisteluista, marsseista ja mielenosoituksista eri puolilta maailmaa. Kuvitus oli todella onnistunut, sillä biisi sai ainakin minun päässäni aivan uuden tulokulman: en ole koskaan aikaisemmin ajatellut ”Invincibleä” taistelulauluksi, mutta sellaiseksi se sopii hyvin.

Parista moitteesta huolimatta biisilista taikoo esiin sen, että show oli kuitenkin lähes äärimmäinen elämys – monessa mielessä. Keikalla kuultiin ainakin seuraavat biisit (jossakin järjestyksessä): Setti: Take A Bow, Hysteria, The Map of Problematique, Supermassive Black Hole, Feeling Good, New Born, Soldier’s Poem, Invincible, Time Is Running Out, Starlight, Sing for Absolution, Stockholm Syndrome, Citizen Erased, Encore: Bliss, Plug in Baby, Knights of Cydonia.



1 kommentti:

Tuomas Pelto kirjoitti...

Konsertti oli todellakin äärimmäinen elämys. Korvat olisivat tosin voineet lakata humisemasta vähän aikaisemmin...

Käytettävissä olleella valoarsenaalilla olisi voitu taikoa mitä vaikuttavimpia musiikin lisukkeita, jos sitä olisi käytetty säästeliäämmin eikä kaikkea kerralla. Turtuminen on oikea sana kuvaamaan konsertin loppupuolen fiiliksiä, varsinkin kun lähtökohtaisesti olen sitä mieltä, että musiikki puhukoon puolestaan.

Taas tuli nähtyä (kuultua) se, että äänilevyt tuotetaan kovin kliinisiksi ja siisteiksi. Oli nautinnollista havaita Bellamyn improvisatoriset kyvyt monien biisien kitarasooloissa; niistä jää pelkkien äänilevyjen kuuntelija paitsi. Sinänsä psykedeelinen valoshow piti paikkansa, että se kulki monissa kohdin yhtä tietä Bellamyn kitaroinnin kanssa ;-) Bellamy on toki monilahjakkuus bändissään, mutta olisin mieluusti kuullut myös muiden muusikoiden kykyjä vähän laajemmin kuin vain perussoitannan osalta.

Jos nuppi olisi palautettu edes itään (saati koilliseen), olisi elämys ollut liki täydellinen, eikä se nytkään kauas jäänyt.