torstaina, lokakuuta 25, 2007

Säätö ei ole portaaton

Runotorstain 65. haaste: portaat.


Kerran kuljimme kahvilaan,
nousimme portaat niin kuin portaat noustaan,
pidimme huolta vaatetuksemme moitteettomuudesta,
istuimme naamat ikkunassa, moikkailimme
paikallisille kuuluisuuksille jotka eivät kävelleet ohi,
astuimme kadulle, puntit prässissä laskeuduimme portaat
niin kuin portaat laskeudutaan,
emme halunneet tehdä mitään, emme halunneet
tehdä ketään iloiseksi emme surulliseksi,
olimme viimeisellä portaalla
niin kuin viimeisellä portaalla ollaan,
käännyimme katsomaan kahvilan hohtavia ikkunoita,
menneen talven lumella päällystettyjä portaita
joita emme nousisi enää milloinkaan
niin kuin portaita noustaan.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

"emme halunneet
tehdä ketään iloiseksi emme surulliseksi" pysäytti. Olipa apea ja säällinen reissu :)

Miguel kirjoitti...

Ehkä kirjoiti runon samassa kahvilassa? Niinkuin runo kirjoitetaan.

Poplar kirjoitti...

Runo on kuin kohtaus jostain elokuvasta, tuokiokuva menneestä. Ehkä surullinen, ehkä hyvä muisto. Pidin :)

Mummy's kirjoitti...

jäähyväiset menneelle elämälle.... tuli sellainen -60 lukuinen mustavalkoinen Valionbaaritunnelma...

Tuima kirjoitti...

Pidin noista "niin kuin" säkeistä ja niiden tekemästä runon rytmityksestä. Hyvä tunnelma, ainoan hymyn nostatti tuo ohi kävelemättömille paikallisille kuuluisuuksille moikkailu.

tuulisuoja kirjoitti...

Onnistunut rytmitys! Suorastaan portaatonta liikkumista, melkeinpä lipumista tunnelmaan. Upean viipyleivä, pohdiskeleva, suorastaan arvokas (prässitkin!), tarkkaanharkittu kohtaaminen näiden kahden välillä.

Runon me on hyvin toisensa tunteva, tiivis yksikkö, ehkä kouluaikaiset ystävät, tai entiset rakastetut?