Runotorstain haasteena oleva tekstikatkelma on kukantäyteinen. Siinä todetaan muun muassa seuraavasti: Hän ei ymmärrä ihmisiä, jotka pahoinpitelevät kukkia saadakseen uutetta jota sitten hierovat ihoonsa kuin sotasaalista ja jättävät jälkeensä teurastettujen kukintojen raatoja. Ehkä tämä riittää selitykseksi, jota ei tarvitsisi antaa.
Kaduilla vikuroivat
liian suuret autot – ja sinä
juuri polveen yltävässä hameessa
hypähtelet viattomasti kuin pikkutyttö
tv-mainoksen iätön heijastus
sohvakuvitelmien värisevä trampoliini
hernekeittopäivän raakana rummuttava rankkasade
vieraan ihon kaupunkihetki yllättää
auringon hämmentämä asfaltin tanniininen tuoksu
harkittu humala, vienoon vinoon pysäköidyt pelit
tuntemattomat sormet suuntaavat peilit
hameesi helman mainoksessa kiiltävään autoon
odottaa viatonta vilkaisua – mutta sinä
kävelet kuin et kävelisi samaa katua
ja pörssikursseista tietämätön vesi
vain virtaa sillan alle
3 kommenttia:
Lainaamasi katkelma ja runosi ovat hyvässä vuoropuhelussa. Viehkon kukkasen kävely ja auton tummennettujen lasien suojasta lähetetyt toiveikkaat tööttäykset muodostavat toimivan kuvan. Säe "kävelet kuin et kävelisi samaa katua" vetosi.
Kiitos. Minulla taitaa olla jonkinlainen pakko vääntää aiheesta jotakin, joka ei ole aivan... suoraa.
Sehän on yksi haasteiden ideakin. Lisäyksenä vielä, että myös "hernekeittopäivän raakana rummuttava rankkasade" on tosi hurja kuva, joka avautuu moneen suuntaan tuoksua myöten.
Lähetä kommentti