tiistaina, huhtikuuta 17, 2007

Kasvun muuttumattomuus

Runotorstain kasvutarinassani majailee muuttumattomuuden viipyilevä mauttomuus.


Tie näytti taas samalta
pellot, sekametsät ja pieniksi käyvät talot
ja vihdoin piha
hiomattomat vanhoiksi valuneet katseet
lätäköiden painamat hymyttömät kuopat
roska-astioiden vastaanottokomitean
taivaansiniset kannet
ja vihdoin sisällä
ikkunasta näkyivät samat autot
yhdellä henkäyksellä tyhjenevä maa.

5 kommenttia:

sivuaskel kirjoitti...

..."hymyttömät kuopat..." tykkäsin tästä, irrationaalisuudesta ja silti olemassaolevasta.

Tuima kirjoitti...

Hyvin tavoitettua muuttumattomuutta. Vanhoiksi valuneissa katseissa tosin tuntuu muutos. Kasvun kuvaat kahdessa ensimmäissä säkeessä.

helanes kirjoitti...

Lapsi kasvaa ulos vaatteistaan, käärme nahastaan, mutta se onkin luonnon laki.

silumiini kirjoitti...

Samaa mieltä kuin Tuima. Tavoitat hyvin sen tunteen kun tajuaa ympäristön muuttumattomuudesta sen, ettei enää ole itse osa sitä, on kasvanut jotenkin maisemasta ulos, kokenut itse muutoksen.

Tommi kirjoitti...

"Maailma" tuntuu muuttumattomalta, kun huomaa itse muuttuvansa mukana. No, onhan "maailmassa" jämähtäneitä paikkoja. Turhan usein ne ovat ihmisten korvien välissä. Ja nyt sisään- ja uloshengitys.