perjantaina, maaliskuuta 30, 2007

Ah, kauniita sanoja

Kuka tohtii sanoa kielemme kauneimman sanan? En minä. Minusta kaikki sanat ovat kauniita. Niitä me emme ole mitään. Tämä koskee myös kirosanoja ja monin paikoin erityisesti niitä. Kauneus on suhteellista. Kauniin sanan määritteleminen on aika- ja paikkasidonnaista. Lisäksi sanojen listat olisivat erilaiset, jos haettaisiin kaunismuotoisia ja kaunissisältöisiä sanoja. Sanotaan nyt Runotorstain haasteeseen kuitenkin, että ainakin puu on kaunis sana - niin muodoltaan kuin sisällöltään.

*****

Punaisena hohkavaan horisonttiin
puuttomaan metsään

vailla pelkoa rangaistuksesta

vailla toivoa pelastuksesta

vailla järkevää tekemistä

hyppään auton katolle ja pompin

täynnä tahtoa täyttää ääriään myöten

minulle jossakin asetetut tehtävät

kaikki on valmista
ikkunalaudan sateessa räpiköi pulu

tuijottaa sisälle kuivuuteen

sanaa sanomatta ulostaa ja lentää

takaisin paratiisiin.












4 kommenttia:

helanes kirjoitti...

Lähdin samasta ajatuksesta. Tosin jotta Päivän haikuni soveltui. Ja soveltuihan se.

Tuima kirjoitti...

Pidin. Puuton metsä on huima kuva monella tasolla.

genoveeva kirjoitti...

Eipä' kukaan sitä kaikkein kauneinta vois anoa, sehän riippuu ajasta, paikasta, tilanteesta. Mikä lapsena kaunis, ei ole vanhuuden viimeisinä päivinä, kenties.

Oh-show-tah hoi-ne-ne kirjoitti...

Ennen puuton metsä (aukko) oli ihme. Sitä mentiin katsomaan. Emme huomanneet puita metsästä.

Nyt me menemme katsomaan sellaista metsää jossa on puita. Emmekä huomaa metsää puilta.