Tuiki, tuiki tähtönen

En ole pitkään aikaan julkaisuut kirjoittamaani kritiikkiä täällä. En tosin ole julkaisuut sitä täällä muutenkaan paljon. Tässä olisi kuitenkin yksi sanoiksi muodostamani lukukokemus, joka on julkaistu Hämeen Sanomissa tammikuun 12. päivä:

Peter von Bagh: Tähtien kirja.
Otava 2006.
944 sivua.

JÄRKÄLEEN VERRAN HEITTOJA ELOKUVATÄHDISTÄ

Elokuvatähti on myyttinen henkilö, ikuisesti elävä jumalolento. Kuva tähdestä elokuvateatterin pimeydessä on pelkkää valoa, poissaolevaa läsnäoloa kuten tähdet taivaalla. Kuvan ruotsalainen Sarah Leander [hänen kuvansa oli lehdessä arvion kuvituksena], josta tuli saksalaisen elokuvan ”rotunainen”, natsi-Saksan elokuvan kallispalkkaisin tähti, poseeraa ohitsemme. Samoin tekevät Greta Garbo, Joan Crawford ja Ava Gardner, Humphrey Bogart, Errol Flynn ja Clark Gable. Me emme tavoita tähtiä, sillä heidän tehtävänsä ei ole olla totta vaan lumota. Lumoutunut Peter von Bagh on kirjoittanut tähdistä liki tuhatsivuisen järkäleen.

Tähti on oman aikansa ideaali ihmistyyppi, jossa risteävät monenlaiset pelot ja halut. Hollywoodin ulkopuolella tähdet ovat olleet useimmiten oman maan suuruuksia, mutta tenhoavimmillaan rajoja on ylitetty. Esimerkiksi Leander on voinut tarjota ajan konflikteihin utooppisia ratkaisuja myös Saksassa. Von Bagh vetää tähdistä lupaavia viivoja yhteiskunnallisiin murroksiin, mutta viivat katoavat jatkuvaan adjektiivien ja liioittelun pyörteisiin.

Yksi jos toinenkin tähti on ”puhdas”, ”ehdoton”, ”kiistaton”, ”yleispätevä”, ”täydellisen valloittava” tai ”täyttä elohopeaa”. Niin varmasti on, mutta se ei sinällään vielä tarkoita mitään. Eikä juuri sekään, että Janet Leigh edustaa ”viatonta tahtotilaa”, Grace Kelly on ”seksuaalinen tulivuori” ja Angelina Jolien edessä ”kamera sulaa”. Von Bagh typistää perinteiseen tapaan tähden ykkösmerkityksen sanoihin kauneus, komeus, erotiikka ja seksi. Ei siis mitään uutta tähtitaivaan alla.

Tähdet häikäisevät professorin

Tähtien kirja etenee suhteellisen kronologisesti elokuvan alkuhämärästä nykypäivän juliarobertseihin ja bradpitteihin. Kronologia toimii, mutta tähtiä voisi tarkastella vaihtelevammin ja monipuolisemmin kuin pelkästään eroottisen efektin edessä notkistellen. Mieleen jää vain toisto siitä, että tähden ”ammattitaidon ydin – Stanislavskeista viis” on olla seksuaalisen mielikuvituksen kiihottaja.

Taideteollisen korkeakoulun elokuvahistorian professori kirjoittaa tähtien häikäisemänä ja jättää syväanalyysin sikseen. Tähtiteorioihin von Bagh koskee vain etäisesti. Niistä pidättäytyminen lienee hänelle oikein kunnia-asia, mutta tähden kulttuuristen merkitysten seikkaperäisempään selvittämiseen ja kiinnostavampaan lukukokemukseen niistä olisi apua.

Hollywoodissa vaikuttaneet tähdet vievät kirjasta mahtiosan, mutta rivinsä saavat myös keskeiset eurooppalaiset ja jokunen aasialainen – joita on peräti kaksi: samuraitähti Toshiro Mifune ja karatesankari Bruce Lee. Hakuteoksena kirja on arvokas siksi, että subjektiivinen valinta on tuonut sivuille myös vähemmän tunnettuja nimiä, kuten Lida Baarova ja Ljubov Orlova. Näyttelijöihin ja elokuviin hakuteosmaisuus sitten loppuukin.

Tähtien kirja etenee laajasti sieltä ja täältä lapioitujen sitaattien mosaiikkina. Sitaattien alkuperää on kuitenkin turha haikailla, sillä kirjallisuusluetteloa ei ole tarjolla. Melkeinpä kuin kuka tahansa fani von Bagh etenee innostuneesti tähti tähdeltä sitaatti sitaatilta elokuvasta toiseen leimaten yhden tähden jotkut elokuvat mahtaviksi ja ylimaallisiksi mutta toiset turhaksi pilipalitouhuksi. Älyn osoituksiksi liimatut sivistyssanat ja ranskan- tai englanninkieliset ilmaisut tekevät naurettavista heitoista entistä hämärämpiä.

Aihe olisi tarjonnut mahdollisuuksia aika paljon muuhun.