Pientä auringonpaistetta

Kävin katsomassa mukavan road-elokuvan, jossa kukaan ei kuollut elokuvan päätteeksi, kuten kyseisessä genressä on tapana. Little Miss Sunshine (Jonathan Dayton & Valerie Faris, 2002) kertoo tarinan Albuquerquesta Kaliforniaan matkustavasta Hooverin perheestä, joka ei ole aivan tavallinen perhe. Eipä tietenkään, sillä tavallinen perhe tuskin lähtisi moiselle matkalle pakettivolkkarilla.

Kaliforniaan on ajettava, sillä perheen 7-vuotiaan Oliven (Abigail Breslin) on päästävä näyttämään pikkuneitien missikisaan, mistä kana pissii. Tai hänen on päästävä näyttämään isälleen, että hänestä on voittajaksi. Isä (Greg Kinnear) on elämäntaidon kauppias, jonka saavutus on julkaisua odottava opus ”9 askelta menestykseen”. Sen perimmäinen sanoma on, että maailmassa on kahdenlaisia ihmisiä, voittajia ja häviäjiä. Kirjaa ei julkaista.

Matka on täynnä hauskaa ihmissuhderäpätystä ja erinäisiä kommelluksia ennen kuin Olive pääsee näyttämään Kaliforniassa taitonsa. Suurin ongelma on matkan aikana motelliin kuoleva isoisä (erinomainen Alan Arkin). (Siis joku kuolee, kuten road-elokuvassa kuuluu…) Siinä sitten körötellään autolla lakanaan kääritty ruumis takakontissa kohti voittoa. Ja voitto tulee, vaikka Olive ei kilpailua voitakaan.

Katsojalle voitto on pelkkä kilpailun näkeminen: pienet tytöt sullotaan bikineihin ja uimapukuihin keikistelemään aikuisille. Perverssiä huumoria – tai karnevaalia, porvarijenkki varmaankin sanoisi. Katsojan voitto on se, että keinotekoinen kauneus- ja erotiikkakulttuuri käännetään ylösalaisin, kun karnevaaliksi naamioitu karnevalisoidaan. Olive esittää strippaukseen viittaavan tanssinumeron. Vaatteita riisutaan, mikä saa kilpailun kiristetyltä joulukuuselta näyttävän järjestäjän vaatimaan esityksen lopettamista.

Mutta Olive on tullut voittamaan. Hän ei lopeta vaan voittaa, ja hänen perheensä auttaa siinä: yksitellen matkassa olevat isä, äiti, isoveli ja eno nousevat lavalle huomatessaan Oliven tanssin ärsyttävän tekopyhää messua ihailevaa seurakuntaa. Samassa oudolta tuntunut perhe alkaa äärimmäisen ylettömässä keinotekoisuuden ilmastossa tuntua miltei tavalliselta, arkiselta, normaalilta ja ennen muuta älykkäältä.

Elokuva muistutti minua erinäisistä amerikkalaisten tyhmyyttä esittävistä sketseistä. Yksi niistä, australialaisen CNNNN:n ”katugallup”, on tässä.

Little Miss Sunshinen trailerin näet mm. tästä.