sunnuntaina, tammikuuta 14, 2007

Spin the black circle!

Vinyylilevyt ovat pyörineet meillä kahden viime kuukauden aikana tiheästi. Syy on levysoittimen, jonka kanssa aion pärjätä tappiin saakka. Vinyyli villitsee, joten cd-levyt ovat saaneet seistä hyllyssä koskemattomina. Tai ei nyt sentään aivan koskemattomina: poika tykkää käydä räpläämässä alahyllyillä olevia hänen otteisiinsa sopivia levyjä, vaikka ei hän varmasti vielä tiedäkään, mitä pienissä sormissaan pyörittelee. Useimmiten levy löytääkin tiensä suuhun.

Ehkä poika on cd-koteloihin ihastumisestaan huolimatta tajunnut saman, minkä minä olen saanut ymmärtää uudestaan: vinyylilevy antaa kansitaiteelle mahdollisuuden, mutta ennen muuta vinyyli soi kauniisti, lämpimästi ja pehmeästi kuin lempeä takka. Vinyylillä on myös se etu puolellaan, että antikvariaateista ja kirpputoreilta voi pienellä rahalla (tai suurella – riippuu siitä, mitä haluaa) tehdä maukkaita löytöjä. Löysin eilen kolme hyvin erilaista mutta mainiota 80-luvun levyä. Kasaria paheksutaan monesti ihan syystä, mutta varsinkin vuosikymmenen lopun vinyylien soundeja ei käy moittiminen. Ei ainakaan seuraavien levyjen.

4 kommenttia:

Tuima kirjoitti...

Yleisen käsityksen mukaan todellisissa kulttuuriperheissä on edelleen levysoitin :)

Tommi kirjoitti...

Kulttuuriperheistä en tiedä mitään. Yleisen käsityksen mukaan levysoitin on todennäköisimmin talouksissa, joissa on kuunneltu musiikkia "jo" ennen cd-levyjen invaasiota.

Tommi kirjoitti...

Ai niin, Tuima... aivan kuin olisin nähnyt nimen jossin muuallakin.

Tuima kirjoitti...

Voi olla niinkin.