Poika on edennyt levyhyllyä takaperoisesti. Nyt hän on päässyt lähelle alkua. Tämänkertainen valinta osui nappiin. Bob Dylanin Slow Train Coming rauhoittaa. Vuonna 1979 ilmestyneessä levyssä on kiinnostavaa myös se, että King Bobin ohella kitaraa tiluttelee ja vinguttaa Mark Knopfler.
Vuosi Slow Train Comingia aiemmin ilmestyi edesmenneen Dire Straitsin debyyttilevy, joka ei omana aikanaan ollut sitä kaikkein muodikkainta. Uuden aallon pyyhkäsitessä yli Knopflerin orkesterin monipuolinen, virtuoosimainen tunnelmointi ui vastavirtaan. Tuohon virtaan pitänee hypätä heti, kun Dylanin levyn molemmat puolet on kuunneltu.
Jos poika Direä kuunnellessakin vaatii päästä syliin nähdäkseen levyn lautasella pyörivän, voin taas kerran mielikseni todeta, että musiikillinen opetus on lähtenyt oikeaan suuntaan. Tai sitten ainoa kiinnostava asia on nähdä asioiden pyörivän.
3 kommenttia:
Dylan ja Mark ovat hyviä suuntia musiikillisessa koulutuksessa :) Kohta ehkiä ajaudut vaiheeseen, jossa aloitin omien lapsieni musiikkikoulutuksen: on määrättyjä laulajia ja bändeja, jotka haluan lasteni tunnistavan. Ihan musiikkisivistyksen vuoksi.
Yritän antaa pojan itse päättää, kunhan todellinen musiikin kuunteleminen alkaa. Tietysti tällaista alitajuista ohjailua voi tehdä...
Oman musiikkinsa lapset valitsevat itse, mutta halaun heidän tunnistavan joitakin vanhoja staroja. Vuosia sitten nuori muusikonplanttu, sittemmin levyttämäänkin päässyt, hämmensi minut olemalla kutakuinkin tietämätön mm. Beatlesistä. Päätin ettei tapahdu omien muksujeni kanssa.
Lähetä kommentti