lauantaina, elokuuta 19, 2006

Musiikkimeemi


Tui tietää, että en pidä blogeissa kiertävistä meemeistä. Hän kuitenkin huomasi, että vastasin kirjameemiin. Siksi hän uskaltautui kommenttilaatikossani haastamaan minut "piiloisesti" myös musiikkimeemiin. Ja pakkohan tähän on osallistua, vaikka kysymykset tuntuvatkin huomattavsti koomisemmilta kuin kirjojen yhteydessä.


1. Yksi levy, joka muutti elämääsi


Minun elämääni ei muuttanut ”yksi levy” vaan popmusiikki ylipäänsä. Mainitsen siksi kuusi levyä, jotka ovat muuttaneet suhtautumistani maailmaan:

-Whitesnake: Saints & Sinners
-Hanoi Rocks: Self Destruction Blues
-The Rolling Stones: Aftermath
-Marillion: Script for a Jester’s Tear
-Pearl Jam: Ten
-Neil Young: Harvest


2. Yksi levy, jonka olet kuunnellut useammin kuin kerran

Tämä kysymys pakottaa nauramaan.


3. Yksi levy, jonka tahtoisit mukaasi autiolle saarelle

Jonkin monen levyn boksin, joka laskettaisiin yhdeksi levyksi… Mutta jos levyn pitää olla fyysisesti yksi levy (tai tupla tai tripla), ottaisin jonkun livelevyn, jotta saisin musiikin ohella kuulla yleisön ääntä. Live voisi olla esimerkiksi jokin seuraavista:

-Christy Moore: Live at the Point
-Pearl Jam: New York Live July 8th 2003
-Neil Young: Live Rust
-Bruce Springsteen & the E Street Band: Live in New York City
-The Rolling Stones: Get Yer Ya-Ya’s Out.

4. Yksi levy, joka teki sinusta hupakon

Richard Cheese: Lounge Against the Machine.

5. Yksi levy, joka sai sinut puhkeamaan kyyneliin

Oleta Adams: Circle of One.

6. Yksi levy, jonka toivoisit tulleen tallennetuksi

Kaikki Neil Youngin konsertit.

7. Yksi levy, josta toivot, ettei sitä olisi koskaan levytetty


Jokaisella levyllä lienee tarkoituksensa. Paris Hiltonin levystä en ole varma.

8. Yksi levy, jota kuuntelet paraikaa

Katso oikealle.

9. Yksi levy, jonka olet aikonut kuunnella

Sanotaan vaikka April Wine: Power Play.

10. Nyt haasta viisi bloggaajaa

En haasta.

2 kommenttia:

Tui kirjoitti...

Minustakin kysymykset olivat äärettömän hupsuja, mutta paljastivat selvästi musiikin erilaisen luonteen kirjallisuuteen verrattuna. Pitöisiköhän jonkun tehdä tämä elokuvista? Kohta sellainenkin kai pyörii. Jos, niin saat piilohaasteen silloinkin :)

tommi kirjoitti...

Antaa tulla vaan.