sunnuntaina, toukokuuta 21, 2006

Hard cock hallelujah


Ja tapahtui Ateenassa, että Lordi näytti euroviisuinstituutiolle taivaan merkit. Merkit ovat varmasti kauhistuttavat perinteisen viisukannattajan mielestä. Toisaalta minkä tahansa tämän vuoden lurituksen voitto olisi perinnepipoja harmittanut. Paitsi jos voittaja olisi ollut Irlannin hauras balladi.

Ne suomalaiset, jotka itkivät, kun Tomi Metsäketo hävisi Suomen karsinnassa hirviöille, itkevät varmasti nyt uudestaan. Tai tuskinpa vain. Ei heitä enää haittaa se, miten voitto saavutettiin. Urheilukielestä lainaten: tärkeintä on lopputulos eikä se, miten tulos saavutetaan. Ja Lordihan saavutti kaiken spektaakkelimaiseen kuoreen puetulle tarttuvalla kertosäkeellään. Viisun huuhaasanoituskin oli kaikkea muuta kuin kreikkalaisten pelkäämää saatananpalvontaa. Uskonnon ylistystähän Lordi paasasi silmät punaisena. Taivaan merkit näytettiin, mutta monen mielestä merkkien näyttäjä ei tainnut olla riittävän kaunis eikä hame riittävän lyhyt ja halkio auki taivaaseen.

Lordin voitto ei oikeastaan ollut yllätys. Ei siksi, että viimeisten viikkojen aikana minäkin olen autoa ajaessani nyökytellyt radiosta kajahtavalle laululle. Tai oikeastaan... niin... siksi, että Lordilla on faneja kaikkialla Euroopassa. Hullultahan se kuulostaa, tiedän. Mutta varsinkin Itä-Euroopan maiden suuri määrä ja kaikkien ainainen naapureiden tai "ystävyysmaiden" pisteyttäminen loitsusivat nyt Lordille hallelujaata.

Hirviöjoukkio oli oiva protestiäänten sammio maassa kuin maassa. Lordi ei ollut yhtä suorasukainen protestissaan kuin omasta viisuvoitostaan laulanut Liettuan miesjoukko, sillä näyttävien asujen ja tehosteiden alta viisukinkereissä saa sanoa melkein mitä tahansa. Lordin voitossa on ilmiönä samoja piirteitä kuin siinä, että Tony Halme on joskus voinut päästä eduskuntaan.

Televisiokuvan kuvan otin täältä.

6 kommenttia:

Tui kirjoitti...

Kannatti voittaa tyylillä: piste-ennätys ja esiintyjä joka jää mieleen. Tiedä sitten saako Lordi yhtä hyvän sysäyksen uralleen kuin Abba aikoinaan, mutta yhtä mieleenjäävä yhtye kyllä on. Pidin siitä, että Lordi otti viisut osin urheiluhengessä: Suomen lippu -päähine ja neljäntuulenhattu.

Rovanieleläisen mediaopen blogissa http://mediaopettajanpaivakirjoja.blogspot.com/ hehkutetaan oikein kunnolla!

tommi kirjoitti...

Urheiluhenkeä oli siinäkin, että poikien slogan oli "torilla tavataan". Ok, mutta koska?

Tui kirjoitti...

Huomenna ilmeisesti Helsingin Kauppatorilla. EIköhän Suomen Leijonajoukkue kömmi samalle areenalle. Tämä ei ole tietoa vaan oletus.

Tui kirjoitti...

Olen perustanut Marian kanssa kollektiiviblogin Runotorstai. Käyhän tutustumassa ylläolevan linkin kautta. Blogi on vielä aivan alkutekijöissään, mutta toivomme sen löytävän osallistujia ja lukijoita. Mukaan tulee myös kuvablogi, joka on Runotorstain sisarblogi.

tommi kirjoitti...

Kiitos vinkistä.

Blogger kirjoitti...

BlueHost is ultimately one of the best website hosting provider with plans for any hosting requirements.