sunnuntaina, helmikuuta 05, 2006

Tortun puute


Lähikaupasta ei löytynyt enää Runebergin torttuja, vaikka niitä tulisi syödä juuri tänään. Olisin halunnut tortun, mutta kun ei niin ei. Bensiiniä en viitsi mokoman tortun takia polttaa. Siksi tyydyn osaani. On kuitenkin kummallista, että ainakin pari viikkoa tätä päivää aikaisemmin torttua on joka puodissa, mutta ei enää huomenna. Puhumattakaan tästä päivästä. Jättäisinkin Runebergin huomiotta, ellen olisi kokenut tätä kulutuskulttuurin ja sen "tarkkojen rajojen" tuottamaa takaiskua.




















Tässä on kuva Jari Halosen erinomaisesta elokuvasta Aleksis Kiven elämä (2002). Kuva on kohtauksesta, jossa Aleksis ohittaa Johan Ludvigin. Elokuvassa tämä esitetään kulttuurisen kumouksen vaiheena, jossa suomalaisten kulttuurista alkaa tulla myös suomenkielistä. Saarijärvi muuttui Nurmijärveksi ja jag minäksi. Tästä onnittelen Runebergia, koska torttu jäi syömättä.

10 kommenttia:

Tui kirjoitti...

Hah, en muistanut koko päivää enkä kaupassa perjantaina ei edes huomannut torttuja. No, laskiaspullat on parempia.

Halosen leffasta olisi paljonkin sanottavaa, mutta en viitsi pilata sunnuntaitasi.

Tommi kirjoitti...

Nyt sunnuntaitani ei voi enää pilata mikään. Hieno elokuva, mutta rakenteellisesti liian teatterimainen "näytöksiä" muistuttavine väliteksteineen.

SusuPetal kirjoitti...

Minä leivoin torttuja tänään, pakko olla omavarainen, ettei sunnuntai menisi pilalle.
Laskiaispullat ovat kyllä parempia, ehdottomasti, ja niitäkin voi syödä kevyesti tammikuusta-huhtikuulle ja sitten jatkaa tippaleivillä.

Tommi kirjoitti...

Kyllä mulle maistuvat laskiaispullia paremmin ruuneperit. PItäisi varmaan harjoitella tekemään niitä itse. ONko vaikeata? Millä kostutit niitä?

SusuPetal kirjoitti...

Rommi ja konjakki loppuivat eilen, joten kostutin tilkalla vadelmamehua, johon oli ruiskittu vähän sitruunaa.
Ei ollut vaikeaa, otin jonkun perusmuffinsin ohjeen, laitoin jauhojen tilalle vähemmän jauhoja, sitten mantelirouhetta, korppujauhoa ja kaikkea outoa jyvää mitä kaapista löytyi, hillosilmä keskelle ja uuniin. Rasvaa kannattaa laittaa runsaasti, koska noi ryynit ja jyvät ovat aika kuivia.

Sehr gut :)

Tui kirjoitti...

Jos tortutonta sunnuntaita ei voi enää pilata, niin tässä mielipide: Aleksis Kiven elämässä on loistava kuvaus, hyvä musiikki, sen tarina on mielenkiintoinen, elokuvan alku, missä Aleksis hiihtää on yksi nykysuomalaisen elokuvan kauneimpia aloituksia. Mutta roolisuoritukset. En ymmärrä miksi Halonen on halunnut kuvata Kiven, Nervanderin ja Ahlqvistin turkkalaisen horkkanäyttelemisen jäljissä. Jos elokuva olisi muuten camp-henkinen, menisivät roolisuoritukset siinä samassa ja koko juttu olisi hauska. Mutta nyt kaiken hyvän panostuksen rikkoo ja minusta myös pilaa päähenkilöiden käsittely, eli heidän luonnekuvansa ja replikointinsa. Ehkä Halonen on halunnut tehdä elokuvahuumoria (mitä en tosin usko), mutta minä en sitä ymmärrä. Voi olla, että olen huumorintajuton elokuvatosikko, mutta juuri päähenkilöiden mukana tuleva floppaus rassaa minua ko. elokuvassa eniten. Halosella on taatusti aivan oma taiteellinen näkemyksensä, mutta minusta hän on vain tietoisesti missannut todella upean elokuvan mahdollisuudet. Pääroolit ovat aivan muusta elokuvasta ja niiden sovittaminen juuri tähän tuotokseen pilaa koko elokuvan.

Huh, kyllä helpotti.

Runebergin tortut kostutetaan oikeaoppisesti (arrakki)punssilla. Aidot porvoolaiset ovat kuivia tortunkäppänöitä, jotka muuttuvat herkullisiksi arrakkikostutuksen myötä.

Tommi kirjoitti...

Minua turkkalaiseksikin parjattu hötkyilynäytteleminen ei häiritse. Aiheeseenkin se sopii hyvin. Varsinkin Tiusanen vetää roolinsa kuin karhunkaataja, näin kivimäisesti ilmaisten. Nämä ovat tietenkin makuasioita. Eivät kaikki pidä Kaurismäenkään elokuvien hillityn lakonisesta tyylistä.

Ruuneperit kastetaan oikeaoppisesti arrakilla, mutta kai jokin muukin käy "hätätapauksessa".

Tui kirjoitti...

Mikä tahansa käy mikä vain maistuu.

Ei minulla ole mitään turkkalaista näyttelemistä vastaan sinänsä, mutta tähän elokuvaan se ei minusta sopinut. Pidin erittäin paljon Turkan ohjaamasta Seitsemästä veljeksestä, joka kuuluu (edelleen minusta :)) suomalaisten TV-ohjelmien parhaimmistoa. Sääli ettei siitä näytetä uusintana, ehkä se on ollut liikaa monille. DVD:näkään en ole sitä löytänyt.

Kiveä katsoessani minulla oli koko ajan kalvava tunne, että näyttelijöissä olisi ollut potentiaalia niin paljon enempään ja parempaan. Mies katsoi elokuvaa suuremmalla sydämellä kuin minä, hän pitää Halosen maanisesta (miehen arvio) tyylistä mutta minua se kiusasi. No, meillä onkin aika erilainen huumori joissain asioissa.

Tommi kirjoitti...

Ja onhan Halonen kuitenkin erilainen kuin Turkka. Pian elokuvan jälkeen Turkka ohjasi Turun kaupunginteatterissa Tarkovskin Uhri-elokuvan kuvauksista kertovan Erland Josephsonin kirjoittaman näytelmän "Yksi yö ruotsalaista kesää". Sen päärooleissa huseerasivat Halonen Antti Virmavirta. Halosen tuntevan tuttuni mukaan näytelmän esitykset muuttuivat koko ajan kauemmaksi turkkalaisuudesta. Kuulemma Turkalla ja Halosella olivat menneet sukset ristiin ja Halonen oli tokaissut Turkalle, että hänellä ei ole enää asiaa näytöksiin. Oli kuulemma luvannut vetää oppi-isäänsä turpaan, jos tämä näyttää naamansa tetterin tiloissa. Uskoo ken haluaa, mutta näytelmä oli kerrassaan hieno. Se oli siis halosmainen (ei turkkalaisittain yliampuvasti höntyilevä sylkinäytelmä) - ainakin näytäntökauden loppupuolella, jolloin minä sen näin.

Tui kirjoitti...

Ehkä pitääkin puhua halosmaisesta otteesta. En ole kyennyt katsomaan Kivea uudestaan, ehkä pitäisi. Mutta minun on vaikea suhtautua Kiven hahmoon, minulle hän ei edusta henkilöä joka olisi voinut kirjoittaa Kullervon ja Nummisuutarit, Veljeksistä nyt puhumattakaan. Ja Nervander, no joo. Inhokki elokuvani tämä ei ole, mutta minulle se edustaa täydellistä esimerkkiä hukatuista mahdollisuuksista. Monet kohdat osoittavat Halosen hienoa näkemystä, mutta osa sitten iskee korvalle juuri tätä hienoutta. Mutta kuten aiemmin totesin, olen ehkä sittenkin elokuvatosikko... Ja kuitenkin jotkut aidosti "omituiset" elokuvat ovat minusta hienoja juuri siksi, että ne pysyvät ikään kuin kuosissa. Toiset ovat minusta vain outoja enkä pidä niistä, mutta niissäkään ei ole hukattuja mahdollisuuksia. Mutta onneksi tosikkoudessani olen sen verran realisti, etten oletakaan makuni olevan ainoa oikea, paras mahdollinen ja kaikille sopiva :)