sunnuntaina, helmikuuta 05, 2006

Synkkä yksinpuhelu


Tätä ei pitäisi kirjoittaa nyt mutta kirjoitan: kävin katsomassa Aki Kaurismäen Laitakaupungin valot. Heti perään huokaisen kuuluvasti ja sanon, että meissä suomalaisissa on jokin vika, koska Aki Kaurismäen elokuvat eivät kelpaa. Humaanimpaa ja inhimillisempää elokuvantekijää saa hakea - löytämättä.

Laitakaupungin valoja voi määritellä edellisen Akin elokuvan tapaan ilmauksella ”ohjaaja parodioi itseään”. Muodon tasolla niin lieneekin, sillä Laitakaupungin valot taitaa sisältää enemmän viitteitä Akin omiin elokuviin kuin mikään aikaisempi. Tuntuu siltä, että A. Kaurismäen elokuvat muodostavat oman hermeettisen maailmansa. Se ei ole huono asia, jos maailman rakentaa niin, että se ei ole pelkkä kuori.

Hienosti, pieteetillä itse itseään intertekstinä käyttäen –tyyppistä kuvaa elokuvassa on pilvin kauas karkaavin. Hienoin juttu on se, että Kati Outisen rooli Cassan kassana kestää noin viisi sekuntia. Kuinka monin Cannesissa parhaaksi valittu näyttelijä suostuisi vastaavaan ”suureen” rooliin? Ei varmaankaan kukaan. Akilla ja Katilla on tyylitajua, jota voi olla vain ohjaajalla ja näyttelijällä, joilla on yhtä pitkä yhteinen historia. Elokuvassa Koistinen ja Maria Järvenhelmin esittämä hempukka myös tupakoivat työpaikan takapihalla kuin Peltsin roskakuski Nikander ja Valintatalon kassa Ilona elokuvassa Varjoja paratiisissa. Ja siitähän tässä on kysymys: Koistisella on varjoja paratiisissa, vaikka hänen elämänsä ei paratiisi olekaan. Ehkä ohjaajallakin on paratiisissaan varjoja, joita hän näillä kuvillaan käsittelee.

Myös Melrosen esiintyminen on pysäyttävä kokemus. Arielissa vai Hamletissako Tokela kumppaneineen viimeksi rokkasi lavalla Akin elokuvassa? Vieläpä elokuvassa kuullaan jonkun kohtauksen taustalla Melrosen Rich Little Bitch, joka muistaakseni kuvaa juuri Ofeliaa Hamletissa. Kaurismäki pitää omalla materiaalillaan leikkimisestä, mikä on materiaalin entuudestaan tuntevalle mukavaa. Se ei kuitenkaan takaa, että elokuva olisi kepeä. Laitakaupungin valot on kaikkea muuta, synkintä ja lohduttominta Kaurismäkeä, vaikka kädet lopussa lupaavasti toisiinsa tarttuvatkin.

Taisin nauraa kerran enkä muista miksi. Sen sijaan itku oli tulla jo elokuvan alussa, kun lyhyin, terävin kuvin kerrottiin, miksi maailma on Koistiselle ikävä paikka elää ja yrittää. Markkinapuheessa elokuvan on korostettu kertovan yksinäisyydestä. No, kertoohan se siitä, mutta vielä enemmän se kertoo yhteiskuntamme ja sen ihmisten kylmyydestä, jota ilman yksinäisyyttä ei olisi. Elokuvan alussa Koistinen yrittää, mutta jää yksin. Nakkikioskilta löytyy ainoa juttukumppani, joka ei pilaile tai karkaa, mutta hänen kanssaan juttu ei luista. Koistinen sulkeutuu, koska muurin sisään käpertyvät ihmiset sulkevat hänet ulkopuolelleen. Nakkikioskillakaan Koistinen ei usko: hän ostaa kaksi nakkia, mutta puraisee pienen palan toisesta nakista ennen kuin heittää nakit roskikseen ja katoaa kotiinsa. Nakkien hinnalla hän ostaa yhdessäoloaikaa, jota hän ei kuitenkaan uskalla käyttää.

Yhteiskunta kasvattaa ja opettaa parhaansa kieroon niin, että emme huomaa, mistä apu tulee, silloin kun sitä tarvitaan. Eniten me tarvitsemme niitä, joiden olemassaoloa vähiten huomaamme, Kaurismäki tahtoo sanoa. Hän on pienen ihmisen asialla. Siinä ei ole mitään uutta. Uutta sen sijaan on se, että elokuvan katsottuani en haluaisi puhua mitään. Keskustelen vaimoni kanssa elokuvasta ja keskustelemmekin pitkään. Elokuva ei vedä vertoja Suomi-trilogian kahdelle ensimmäiselle osalle. Ei ainakaan vielä. Siitä olemme yhtä mieltä. Silti minua itkettää koko keskustelun ajan. En kuitenkaan anna kyynelten tulla. Olen varmaankin juuri sellainen mies, jota Kaurismäen Suomi ei kaipaa.

3 kommenttia:

Tui kirjoitti...

Hieno arvio Kaurismäestä. Piti lähettää juttu linkkinä vannoutuneelle Akifani-ystävälleni.

Minusta monet Akin elokuvat ovat sellaisia, että jokin niiden ytimessä pakenee selityksiä ja puhetta. Ne ymmärtää yhtä sanattomasti kuin ne ovat hiljaisia itsessään. Usein selitykset vain banalisoivat henkilöhahmot ja heidän tunteensa, jotka kuitenkin elokuvassa ovat aitoja ja syviä.

SusuPetal kirjoitti...

Kiitos arviosta. Aki paranee vanhetessaan ja koska on ollut lähtökohtaisesti jo hyvä, niin...

Jos joskus yltäisi samaan kirjoituksissaan kuin Aki elokuvissaan, niin voisi nukkua hyvin :)

Anonyymi kirjoitti...

Liikuttuminen on ilmeisen tarttuvaa, kun lukee koskettavaa tekstiä. Piti käydä katsomassa tuo elokuva jo viikonloppuna, kun elokuvissa käyntiä vihaava avopuoliso yllättäen tarjoutui viemään minut sinne. Kieltäydyin kuitenkin vältellen, sillä olemme olleet tekemässä eroa eikä tuntunut oikealta ostattaa lippua toisella. Nyt kyllä voitaisiin mennä, kun on taas varaa maksaa itse oma lippu.