tiistaina, helmikuuta 14, 2006

Aika tuo ei enää koskaan palaa, toivottavasti

Äänitin ensimmäistä kertaa levyn kasettinauhurilla vuonna 1979. Levy oli Sleepy Sleepersin The Mopott Show, jossa varsinkin "Kesämopo" ja "Pumpulitissit" lämmittivät pienen pojan mieltä.

Tarkkaan ottaen en äänittänyt levyä vaan kasetin, mikä vaati omat toimenpiteensä. Kun käytössä oli kaksi vastakkain asetettua nauhuria, joista toinen nappasi sisäisen mikrofonin kautta kaikki mahdolliset ja mahdottomat äänet, oli oltava hiljaa ensin A-puolen ja sitten B-puolen ajan. Puolen vaihtamisen yhteydessä pidimme tauon ja nauroimme ulos parinkymmenen minuutin naurupatoutumat.

Kun sitten illalla kuuntelin nauhurin lahjomatonta aikaansaannosta, kirosin niin kuin pikkupoika vain voi kirota. Perkele ja saatana, oli isä joskus suutuspäissään tokaissut. Nauhalle oli taltioitunut hetki, jolloin sisko tuli kotiin ja kolautti oven kiinni niin, että postiluukku väpätti. Ylimääräiset hälyäänet osuivat vielä kohtaan, jossa kesämopo alkoi hyytyä ja mutterit lennellä.

Jo vuotta ennen Kesämopoa ostin ensimmäisen levyni, Tapani Kansan Rokkivaari Hotasen. Kaikki oli selvää, Tapsa oli Suomen "Daddy Cool". Levyllä on nimibiisin muitakin vetäviä käännöksiä: "Kalajoen hiekat" (California Dreamin’), "Nousevan auringon talo" (House of the Rising Sun), "Pian on hän nainen" (Girl You’ll Be a Woman Soon) ja "Särkyneet aamut" (Morning Has Broken). Hupaisia räpellyksiä.

Koska kyse on ensimmäisestä itse ostamastani levystä, on sillä arvoa muiden levyjeni joukossa. En kylläkään voi sanoa, että olisin sitä enää kuunnellut. Laulaja on muutenkin muuttunut Tapani ”The Mojo” Kansaksi. Mojo voisi ”Daddy Coolia” helpommin viitata vaikka auton miehisen jatkeen merkityksiin.

Ihmettelenkin, mikä saa minut kertomaan koko asiasta. Ehkä haluan antaa itselleni tätä kautta oikeutuksen siihen, että levy on vielä hyllyssäni. Ehkä haluan tukevoittaa tämän tekstin avulla itsetuntemustani musiikinkuuntelun historiastani. Tai sitten vain haluan nolata itseni. Kiitän Rokkivaari Hotasta kuitenkin siitä, että tänään kuuntelen kaikkein mieluiten rokkia. Levyn takakannen motto lienee johtanut minut oikealle tielle:

Kun olin pikkupoikanen,
soi tango, humppa hikinen.
Nyt ilta joka ikinen
mä tanssin rokin tulisen.

Posted by Picasa

14 kommenttia:

SusuPetal kirjoitti...

Ah, aika entinen, onneksi se ei todellakaan koskaan enää palaa. Eivät nuo nykyajan lapset tajua miltä tuntui äänittää niitä kerran viikossa soivia rokkeja nuorten sävellahjasta lauantai-iltapäivisin: mankan mikki sopivalle etäisyydelle radiosta, ääretön hiljaisuus(vessaankaan ei kukaan sanut mennä) ja nauhoitus ja harras toive, ettei Jake Nyman puhu kappaleen lopputahtien päälle.
Höh, nykyään ne imuroivat netistä musikkiinsa -onko siinä tunnelmaa lainkaan!

Hotanen, Hotanen... Kävin muuten joskus aikoinaan katsomassa Dartsia, joiden hitti tuo Daddy Cool silloin oli(olihan se tietenkin aikaisemmin jo äänitetty ja esitetty muiden toimesta). Ei oikein T.Kansa iskenyt silloin. Eikä vieläkään...Eloise oli kyllä uskomaton ja mieliin painuva levytys aikoinaan:)

Tui kirjoitti...

Minä kiitän Osmondseja siitä, että vieroittivat minut poikabändeistä. Osmondseihin verrattuna Tapani Knsa on loistoluokan laulaja, vaikkei tuokaan veljessarja nyt niin kamalan huono ollut mikäli oikein muistan.

Kirsti kirjoitti...

Oi voi Osmonds. Ihana Donny!

Uman Poppeli oli muuten siitä hieno radio-ohjelma, että hän soitti aina levyt kokonaan, ei koskaan puhunut niiden päälle.

Tapani Kansan Dilaila oli äitini lempibiisi ja sitä aina odotettiin kun se soi Lauantain toivotuissa. Ah. Mutta sittemmin en ole oikein Kansan päälle ymmärtänyt.

Tui kirjoitti...

Varo Kirsti, saatan kaivaa Osmondsien kasetit vielä esiin, kuunnella ja arvioida keski-ikäisen tädin näkökulmasta...

SusuPetal kirjoitti...

Järkyttävää, eihän kukaan itseään kunnioittanut ihminen voinut kuunnella Osmondseja! Ettekö te kuunnelleet Led Zeppeliniä, Sladea, Hurriganesia, Uriah Heepiä ja Deep Purplea? Minkälaisessa seurassa minä oikein olen:)

En koskaan kuunnellut Poppelia. Uma tökki liikaa.

Tommi kirjoitti...

Susu, olen sinun kanssasi samalla tiellä. Ehkä minun pitää jatkaa aloittamaani henkilökohtaista musiikkihistoriaani...

SusuPetal kirjoitti...

Ilman muuta, Tommi, jotain on pakko tehdä, jotta säihkyvähampaisten poppareiden uhka väistyisi!!!!

Tui(ma!) kirjoitti...

Tommi, varo puheitasi! Minulta on kestänyt kauan, että olen kyennyt sanomaan punastumatta ja suuremmin noloudesta vääntelehtimättä, että olen ollut Osmonds-fani. Säälisit minua, jos näkisit, miten vääntelehdin kirjoittaessani fani.

Sladea olen kuunnellut aika paljon, Hurriganesia myös, Heepiä vähän, Zeppelin ei ole koskaan kiinnostanut.

Joudun luultavasti myös kirjoittamaan oman jutun näistä nuoruuden musiikkivalinnoistani, koska samalta Osmonds-ajalta ovat perua musiikilliset ikirakkautenikin ja ne eivät totta vieköön ole osmondseja. Tuo porukka vieroitti minut poikabändeistä, en nolostumatta pysty katsomaan ja kuuntelemaan niistä yhtäkään. Siksi muun muassa Robbie Williamsilla on ollut vaikeuksia päästä suosiooni. Hänhän lauloi siinä yhdessä bändissä, mikä se sitten olikaan.

Mutta lohdutukseksi: jos olet nuorena äänittänyt kaikella mahdollisella tarkkuudella Mopott Show´n, olet nytkin oikein hyvässä seurassa :)

Tui(ma!) edelleen kirjoitti...

Susu, varo sinäkin sanojasi :)

Tui kirjoitti...

Kamalaa mulla menee tommit ja susut sekaisin. Tämä on vain osoitus siitä kuinka harmistunut :) olen, kun minulle taas kypsässä iässä nauretaan osmondsien takia. No, mitäs menin asian kertomaan...

Sori vaan kummallekin sekaannuksesta.

SusuPetal kirjoitti...

Ja minä kun luulin olevani itse kypsässä iässä ja sekoittavani kaiken:), Tui(kku).
Anteeksi, sano vain ääneen osmonds, kun olet päässyt jo noin pitkälle yrityksessäsi:)

Aah, mielenkiintoisia postauksia tulossa Tommilta ja Tuilta!

Let the good times roll!

Tui kirjoitti...

Niin, alan miettiä kuin Tommi, että haluaako sitä nolata itsensä kertomalla blogissa julkisesti hassuista levyistään. :)

Luulen kuitenkin että minulla listojen laatimiset ja vanhojen musiikkisuosikkien miettiminen on tapa jäsentää omaa historiaa, miettiä mistä muistot ovat syntyneet ja miten eri kulttuurituotteet omalla tavallaan ovat mahdollisesti vaikuttaneet oman persoonan muokkautumiseen. Se on eräänlainen peiliin katsomis -kokemus, "tunne itsesi" tjs.

En usko että lukemalla toisten vastaavia juttuja opin tuntemaan heitä siinä mielessä kuin tuntee omia vanhoja ystäviään, joita tapailee nokikkain. Mutta jokin yhteisöllisyyden kokemus syntyy siitä, kun lukee toisen musiikkimuistoista, joista osan ehkä jakaa, ja tajuaa että ihmiset ovat aika samankaltaisia joissakin asioissa. Se ei ole minusta ollenkaan huono tunne.

SusuPetal kirjoitti...

Ihmiset ovat yllättävän samanlaisia yllättävän monissakin asioissa. Minusta on hauska lukea näitä muisteluita, listoja jne, vaikka omassa blogissani en voikaan osallistua keskusteluun blogini fiktiivisen(!) luonteen takia. Onneksi on nämä kommenttiosiot ja ystävällisiä emäntiä ja isäntiä, jotka antavat tontillaan tilaa!

Anonyymi kirjoitti...

Keskustelu on saanut taas ymmälleen ja pohtimaan kovasti joitain asioita. Millä perusteella lapsi pitää jostain musiikista? Miksi esimerkiksi Tapani Kansa, oliko hän kovakin pikkupoikien suosikki tuolloin? Tosin ostamallasi levyllä olevat biisithän ovat aika hyviä, eikä edes Tapsa ole niitä varmasti kokonaan onnistunut pilaamaan...

Itse muistan lapsena kulkeneeni ennen kaikkea hyvien melodioiden ja kekseliäiden sanoitusten perässä. Inhosin yksinkertaisia ja sanoisinko liian iloisia tai kevytmielisiä renkutuksia. Useimmat lastenlaulut olivat juuri sellaisia, joten siirryin hyvin nuorena "aikuisten musiikkiin". Mutta kehitystä on onneksi tapahtunut sen jälkeenkin, ehkä tuo Manic Street Preachersin levykään ei olisi lapsena iskenyt yhtä paljon kuin nykyään...