Kun teksti ei etene, vaikka olisi tarvis, on askeltaminen hyvä keino saada ajatukset rullaamaan. On aivan sama, askeltaako kävellen vai juosten, sillä tärkeintä on liikkeen rytmi. Se pakottaa ajatukset järjestyneisiin muotoihin, suljettuihin laatikkoihin. Suljetulla en tietenkään tarkoita lopullista, vaan vain muotoa, jonka kaltaisena asiat havaitaan.
Yksi syy löytyi, kun lenkiltä palattuani avasin kyseisen kirjan: Philip Rothin The Facts, A Novelist’s Autobiographyn (Farrar, Straus & Giroux, 1988) ensimmäiselle lehdelle olen vajaa yhdeksän vuotta sitten kirjoittanut ”This is great! Not a normal autobiography. Roth gives his characters a chance to speak…” (Olin kirjoittanut oikein englanniksi...) The Facts on hykerryttävä elämäkerta, jossa muun muassa Nathan Zuckerman valittaa Rothille kysymällä, millä oikeudella tämä on tuottanut hänelle kirjoissaan niin paljon kärsimyksiä. Jos pitää metafiktiosta, kannattaa ehdottomasti löytää Rothin kirja. Jonkun kannattaisi myös suomentaa se.
-Oli pakko tarkistaa, onko Max Castle ollut olemassa, vaikka tiesin, että kyse on metafiktiosta. No, tiedän ainakin sen, että ”pudovkin” on seksuaalinen koodisana…
Jean Baudrillard: Amerikka
-Hämmentävä ja provosoivakin “matkakirja” hologrammien ihmemaassa. Douglas Kellner päätyi tämän kirjan luettuaan nimittämään Baudrillardia "vanhaksi pieruksi".
Dominique Sigaud: Aavikkoromaani
-Edelleenkin ajankohtainen sodan ja rakkauden surrealistissävyinen täysosuma.
Norman Mailer: Alastomat ja kuolleet
-Syvällinen, henkilöiden taustat taitavasti luotaava sotakirja.
Hannu Salmi: Kadonnut perintö
-Parempaa ja seikkaperäisemmin suomalaisen elokuvan historiaa käsittelevää tutkimusta ei ole.
22 kommenttia:
No ei naurattanut. Lenkkisi vaikuttavat aika kultturelleilta. Eivätkö juoksijat kuuntele lenkillä rokkia ja ajattele katkelmallisia ajatuksia?
Katkelmalliset ajatukset sopisivat katkokävelyyn, nämä Tommin ajatukset tuovat lähinnä mieleen maratonin:) Hatun noston arvoinen päivä sinulla, lenkillä ja ajatuksia. Itse olen vain istunut sohvalla, seuraillut blogeja ja urheilua ja tunnen itseni laiskaksi ja huonoksi ihmiseksi.
Tuon Mailerin kirjan lukemisesta on jo aikaa, pitäisikin lukea se jälleen. Mailerin Hirvipuisto oli ensimmäisiä "aikuisten" kirjoja, jonka luin vanhempieni kirjahyllystä, muistan sen aikaansaaman tunnelman vieläkin.
En ole lukenut ainuttakaan mainitsemistasi kirjoista... olemme lienee juosseet eri polkuja pitkin. Mutta siitä olen kyllä samaa mieltä, että kun ajatukset ovat marjapuuroa, lenkki suoristaa niitä kerrassaan oivallisesti. Itse olen sellainen kaahari, että välillä tulee reviteltyä parinkymmenen kilsan pätkiä, on siinä määrin hyvät päänsisäiset juoksukengät.
Musiikkia en juostessa juurikaan kuuntele. Joulun jälkeen lähdin lenkille frouvan mp3-soitin mukanani, eka kymppi meni ihan kivasti System of a downia kuunnellessa, mutta kun kuulokkeista alkoi tulla Mars Voltan psykoottista lcd-salsapunkkia, nousi syke melkein 200:een ja maitohapot lopettivat juoksuni siltä erää. En suosittele.
Katkelmallisia ajatukset olivat, vaikka tekstissäni ne näyttäytyisivätkin jotenkin ylevinä.
Maileriin pitää palata. Minulle Kovat kundit eivät tanssi oli myös aikamoinen kokemus. Siitä tehty leffakaan ei ollut hassumpi.
Henry, sinun pitää kuunnella lenkillä jotain laahaavaa... ehkä jotain tuplabasarihässäkkää... "päänsisäiset juoksukengät" on messevä ilmaus.
Ja hitto, mulla ei tuo huume termistö oikein taida olla hallussa. Tarkoitin tietenkin lsd-salsapunkkia.
Vaikka ovathan nuo nestekidenäytöt nykyisin siinä määrin yleisiä, että tokkopa merkitys tuollaisenakaan on aivan järjetön.
No joo, taidan pysyä vaan teelinjalla.
Ja yhdyssanatkin nähtävästi tökkii. Saatana, lähden kotiin nukkumaan.
Lcd-huumeen vaikutus syntyy ekvalisattoripalkkien hyppelun katsomisesta.
Saatana, pysy vaan sisukkaasti työpaikalla. Työajan voi käyttää uudenlaisen "huume termistön" luomiseen.
Minä lähden nyt "parturi tuoliin".
...käy omaan nilkkaan...
hyppelun = hyppelyn
Varo afrokiharoita. Ne ei ole lenkillä ehkä kovin kivoja.
Afrokiharoista juuri olen pääsemässä eroon. Hyvin onnistui.
Laittoivatko voogin?
Laittoivat. Sain myös päähieronnan, joka oli nautinnollista - lukuunottamatta kipua, joka syntyi niskan ja pesualtaan liitoksessa.
Miesten parturikeikat on omituisia. Mikä on voog(i)? Mini voguen uusversio? Jotain käsittämätöntä jota en ehkä haluakaan tietää?
Voogi on gomia. Miäs on viksumpi ku dimangi kon sil on voogi.
Jahas. Mitähän sitten tavalliset miehet parturista hakevat? Ehkä tämä on jokin turkulainen juttu :)
Vooki tuli. Torelline etulipare. Kampaus on ku lippalakki ois pääs eikä se o mikään Turkujuttu.
Tavalliset miehet hakevat parturista lyhennystä hiuksiinsa. Mitä epätavalliset hakevat?
Sitä voogia/vookia jota täällä päin Suomea ei ainakaan tuolla nimellä tunneta. Saiskos täsmennystä tähän kielelliseen ilmaisuun? Jargon mikä jargon... Eli pitäähän Blogeista nyt sen verran olla hyötyä, että oppii uusia sanoja.
Elviksellä on vooki. Näin länsirannikolla se lienisi tavallisemmin fooki.
Ehkä Henry tarkoitti vain yleisesti hyvin leikattua messevää kampausta, johon parturista ulos astuva on tyytyväinen. Tai mistä minä tiedän.
Elvistukka, voi veljet. :)
Elvis on kuningas. Tai sitten laulan iloisesti Public Enemyn mukana Fight the Poweria: "Elvis was a hero the most but he never meant a shit to me..."
Mulla oli todellinen fooki viimeksi ala-asteen toisella luokalla ja - niin, siitä on aikaa.
Kasvata uusi, jos vaimo antaa luvan. Elvis-tukka vaatii aina perhepoliittisia neuvotteluja. Kauaspa tämäkin keskustelu lipsahti alkuperäisestä aiheesta eli juoksun ihmeistä...
Jokaisella on nähtävästi oma vooki/voogi/foogi. Meillä kotona kaheksankytluvulla voogi oli sellainen jonka faija vetäs kehiin ennen tansseihin lähtöä. Tukka oli leikattu sivuilta ja niskasta melko lyhyeksi, päältä hius oli jätetty pidemmäksi. Vettä vaan kehiin, ja tiheällä kammalla taakse koko hoito. Veden kuivuttua tukka muhkeutui (voiko näin sanoa..?) ja voogi nousi kuin Fenix tuhkasta. Ja avot kun oli komia.
Lähetä kommentti