torstaina, joulukuuta 01, 2005

Elton ei lyönyt laudalta velttoa



Myönnän, että olin Elton Johnin konsertissa.

Puolustuksekseni voin sanoa, että sain lipun lahjaksi. On mukava saada lahjaksi lippu konserttiin, johon ei koskaan itse ostaisi lippua. Tällöin tilaisuus muuttuu toisenlaiseksi kuin fanikeikka. Kun ei koko aikaa jaksa tuijottaa lavalle, voi välillä tarkkailla vaikka yleisöä. Tosin suomalaiseen tapaan hissuttelevassa yleisössäkään ei ollut paljon katsomista.

Elton on pianonsa kanssa lavalla kotonaan. Hän soittaa hienosti, välillä jopa juurevasti. Bändikin soittaa hyvin, vaikka mihinkään ihmeelliseen sen ei tarvitse yltää. Eikä se edes voisi yltää pilviin, sillä rajana on Eltonin diskografia: bändi voi soittaa hyvin vain silloin, kun biisit ovat hyviä. Eltonin biiseissä on minun korvieni mukaan paljon vikaa, vaikka hänen vuonna 1969 alkaneen tuotantonsa alkupäässä onkin joitain hienoja biisejä, kuten konsertin aloittanut Your Song (1969).

Koska rock/popkonsertti ei tilanteena ole mikään levollisuuden tyyssija, soittaa Elton liikaa maailmoja syleileviä mies ja piano –hempeilyjä, jotka lisäksi muistuttavat toisiaan niin paljon, että Elton voisi nostaa itseään vastaan syytteen Elton Johnin plagioimisesta. Rauhallisuus ei myöskään auta nostamaan hiljaista yleisöä biletunnelmaan. Odotin enemmän svengaavaa rokkia ja ihmettelin, mihin jäi esimerkiksi Crocodile Rock (1972)? Olisin halunnut kuulla biisin, joka taisi ensimmäisenä ehtiä kertomaan pienelle mielelleni sen, mitä rock on. Menevämmän setin puolesta puhui myös bändi, joka sai mahdollisuutensa oikeastaan vain revittelyissä.

Tänä aamuna hämmästyin sitä, että Turun Sanomien jutussa asiansa tunteva Tuomo Karhu kirjoittaa, että Candle in the Wind on omistettu Prinsessa Dianan muistolle. Väite kertoo ajastamme, jossa historian ketjut katkeavat, kun tärkeäksi koetaan vain nykyhetken merkitykset ja viitepisteet. Varmasti monille biisi on jäänyt mieleen Dianan hautajaisista, mutta sen merkitykset ovat toki paljon kauempana. Dianan hautajaiset asettivat biisin vain uuteen kontekstiin. Toiminnallaan konsertin yleisökin osoitti, että biisin tunnelma on muuttunut: nyt biisin nimi voisi olla ”Mobile in the Wind”, sillä sytkäreitä enemmän hallissa vilkkuvat kännyköiden taustavalot.

Huomio on Turun Sanomiin, kuten varmasti moneen muuhunkin lehteen, napattu todennäköisesti konsertinjärjestäjä Welldonen www-sivuilta, jossa todetaan, että ”Prinsessa Dianan muistolle omistettu ”Candle In The Wind” (1997) on 33 miljoonan myynnillään pophistorian menestynein single”. Ai, että biisi on siis kirjoitettu vuonna 1997? Minä kun luulin, että se on vuodelta 1973. Onneksi odotetusti ensimmäisenä kahdesta encoresta soitettu laulu alkoi sanoilla ”Goodbye Norma Jean” eikä sanoilla ”Goodbye English rose”. Konsertissa siis kuulimme biisin vuoden 1973 Marilyn Monroeta ihannoivilla sanoilla laulettuna.

Tulee mieleen kuulemani juttu. Isä oli kuskaamassa poikaansa ja kahta tämän kaveria jalkapalloharjoituksiin, kun autoradiosta alkoi soida The Whon Behind Blue Eyes (1971). Takapenkiltä kuuluu kommentti: ”Hei, tää on se Limp Bizkitin biisi”. Jos minulle joskus käy näin, lupaan että asiasta tullaan myöhemmin puhumaan kotona.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

On se vaan aika veikeä keijo tuo Eltton, sanon. Silmätkin sillä ihan säihkyy.