tiistaina, marraskuuta 22, 2005

Englanti, osa 3.


Sunnuntai 13.11.2005

Aamulla pää on valoja vilkkuva jojo. Kuin olisin juonut useamman tuopillisen. Ennen matkalle lähtöä kipeytynyt akillesjännekin toteaa olevansa läsnä. Kipu on yön aikana hellittänyt, mutta kivistys on kuitenkin jatkuvaa. Jänne narisee kuin rasvaamaton sarana, kuin kumilenkki, joka menee poikki minä hetkenä hyvänsä.

Epäilyttää lähteä ulos.

Jo eilen illalla päätimme, että tänään, kun kaupunki on tyhjentynyt karnevaalihumusta, kiipeämme Glastonbury Torille, 158 metriä merenpinnasta kohoavalle omituista lämpöä uhkuvalle kukkulalle, jonka täällä näkee kaikkialta. Askel askeleelta noustessa tuntuu siltä kuin vetäisi hiljalleen täkkiä ylleen. Tor on Avalonin laakson symboli, johon kaikki alueen legendat ja myytit kietoutuvat.


Normannien valloittaessa Englannin (vuonna 1066) kukkulalle alettiin rakentaa St. Michaelin kunniaksi kirkkoa. Se tuhoutui maanjäristyksessä vuonna 1275. Ilmeisesti maanjäristykset eivät ole tuohon aikaan olleet kovinkaan harvinaisia, sillä muissakin alueen kirkoissa ja katedraaleissa on sattunut pahoja tuhoja. Nyt paikalla seisova ystävällisen näköinen torni on rakennettu 1400-luvulla.

Kun pääsemme ylös, näen tornin vieressä neljä meditoijaa istumassa silmät ummistettuina jalat ristissä. Olen tullut pyhälle vaelluskohteelle, mutta minua alkaa naurattaa. Hetken katseltuani ympärilleni, nielen nauruni, vaikka naurussa ja ilossa pyhyyttä aina onkin. Maisemat mykistävät. Vaikka en koekaan minkään jumalallisen olevan läsnä, tunnen itseni pieneksi. Joka puolella näkyy kumpuilevia peltoja, pieniä kyliä, jossain joukko lampaita. Jos olisi kirkasta, voisi kuulemma nähdä Walesin siintävän horisontissa. Tuuli käy korviin, mutta laskeutumiseen ei ole kiirettä.


Kävelemme kuitenkin polun alas ja tulemme Chalice Wellille, joka on suoraan kytköksissä Toriin. Sitä ei ole ilman Torin vaikutusta. Chalice Well on nimensä mukaisesti kaivo – tai puro – mutta laajemmin nimeäisin sen rauhan puutarhaksi. Paikan mainos toteaa: ”Walk the footsteps of the ancestors. Experience the healing waters. Enjoy the Garden’s natural beauty. Relax in peace and contemplation.” Siis täydellinen paikka hörhöille. Pian kuitenkin huomaan, että olen istunut puron solinassa hyvän tovin miettimättä raskaita ajatuksia. Omituinen rauhallisuuden kokemus. Olen unohtanut jopa vieressä elävän puron solinan. En kai ole muuttumassa hörhöksi?


Puutarhan ydin on kaivo, jolla on voimakas yhteys jeesusmyyttiin ja Graalin maljaan (kuten koko Glastonburylla). Niin, ja tarkoittaahan ’chalice’ maljaa… Tarinan mukaan jeesuksen jo roikuttua ristillä tuli Josef Arimatealainen Glastonburyyn, jonne hän piilotti Graalin maljan, johon oli viimeisellä ehtoollisella vuodatettu ”minun vereni”. Malja on tarinan mukaan piilotettu lähteen lähistölle. Nyt jeesuksen veren ajatellaan virtaavan Chalice Wellissä pulppuavassa vedessä. Symbolisesti myös veden ominaisuuksissa monet haluavat nähdä kristillistä painoa: erittäin rautapitoinen vesi värjää punertavaksi uoman, jossa se virtaa. Rautapitoisuudesta löytynee myös selitys veden parantavaksi uskottuun voimaan, vaikka useammin syyksi varmasti tarjotaankin jeesusta. Syntejä vedellä tuskin voi itsestään huuhdella. Ainakaan sitä ei liian rautapitoisena saisi paljon juoda. Tämä voisi selittää myös sen, miksi istun enemmän pubissa.

Pubeistakin löytyy rauhallisia paikkoja.

Pienessä 8000 asukkaan kylässä on neljä mainiota pubia ja muita paikkoja vielä päälle. Karnevaalin mentyä ovat pubit hiljaisia. Lisäksemme niissä istuu juomiaan särpimässä vain muutama muu. Who’d a Thought It –pubissa pureskelemme maittavan pubilounaan ja pari samettista Palmer’s in alea. Päivä ei voisi olla parempi, paitsi… että illalla löydämme taas uuden pubin, vaikka baari nimeltään onkin. Pilgrim’s Barissa voi päivän myyttimatkaa jatkaa arthurlaisessa ympäristössä. Viimeistelemättömän näköisellä kivilohkareista pinotulla seinällä killuu vaakunoita, joiden edessä voi istua korkeaselkäisissä nojatuoleissa. Paikka on otollinen saarivaltion ensimmäiselle Guinnesille. Jotenkin maltan olla ottamatta toisen, vaikka en tiedä, onko malttaminen tarpeen.


Glastonbury on pienen pieni, ihastuttava paikka.

Oikeastaan Glastonbury on pelkkä High Street, jos haluaa tehdä kauppoja. Riittävän rauhallisena kauppoihinkin jaksaa mennä. Varsinkin kylän kymmenkunta kirjakauppaa tekevät vaikutuksen. Vaikka kirjallisuus on enimmäkseen sitä ja tätä terapiaa ja itsehoito-ohjetta, löytyy muutakin. Illalla menemme aikaisin nukkumaan ja pohdin päivän positiivista saldoa. Ennen nukahtamista luen vielä puolet antikvariaatista löytämästäni Lawrence Ferlinghettin kootuista San Francisco –runoista. Ferlinghetti on ällistyttävä. Luen vaimolle ääneen ohjeita, joita Ferlinghetti antaa aloittelevalle runoilijalle. Yksi kuuluu seuraavasti: ”Think long thoughts in short sentences”. Voisiko hyvää runoa paremmin määritellä? Määrittelyä vahvistaa entisestään se, että määrittelijä kirjoittaa itse juuri niin kuin neuvoo. Ferlinghetti on runoilija, joka välittää maailmasta, ja hän näyttää sen konkreettisesti ja ymmärrettävästi.

Ferlinghettin runoja lukiessa hämmentyy joka kerta. Hämmentyneenä suljen silmäni hymy huulilla. Silitän vaimon päätä ja vatsaa. Uni tulee kauniisti.

Ei kommentteja: