tiistaina, syyskuuta 27, 2005

Askildsenin lukeminen kannattaa aina

Mies oli seissyt hetken avoimen ikkunan ääressä ja katsellut jalkakäytävälle, se oli tyhjä, oli sunnuntai, aikainen iltapäivä, hän tunsi itsensä tyhjäksi, jalkakäytävän avaruus tuntui pesiytyneen hänen sisälleen.

Näin alkaa norjalaisen Kjell Askildsenin novelli Yhteentörmäys kokoelmassa Suuri autio maisema (1991, suom. Tarja Teva, Like 1993). Kadun tyhjyys rinnastuu sitä katsovan miehen sisäiseen tyhjyyteen, mutta myös kirjoittamisen tapaan. Katkelmassa voikin nähdä itsereflektion piirteitä, joskin niiden tunnistamiseksi tarvinnee lukea saman kirjoittajan tekstiä hieman enemmän.

Kun eilen illalla pitkästä aikaa luin pari Askildsenin novellia, pohdiskelin hetken lukemisen ja nukahtamisen välissä kirjallisuuden kykyä vetreyttää aivoja. Varmasti ”lukeminen kannattaa aina”, kuten Jörn Donnerin kirjakerhomainosfraasi kuuluu, mutta jotkut tekstit suorastaan pyytävät aktivoitumaan. Tällaisia ovat juuri Askildsenin tekstit. Hänen ilmaisunsa modernistinen aukollisuus, lakonisuus, vähäsanaisuus ja mehukkaalla tasolla jopa kuivuus, on kiehtovaa. Kun asioita ei puhuta sileäksi, pääsee lukija herkkupöydän ääreen.

Askildsenin novellien maailmat ovat pienistä arkisista tapahtumista nousevia suuria, arvoituksellisia maailmankaikkeuksia, joissa roikutaan koko ajan kallion kielekkeellä ja odotetaan otteen lipeämistä. Ote kuitenkin kestää, vaikka käsi hikoaa. Askildsen osoittaa hienosti sen, että kielen voima on siinä, että sen avulla voi luoda räjähdysilmapiirin ilman räjähdyksiä.

Ehkä parhaiten Askildsenin tyylin perustaa kuvaa hänen toisen suomennetun kokoelmansa Thomas F:n viimeiset julkiset tunnustukset (1983, suom. Tarja Teva, Like 1996) päähenkilön ajatukset novellissa Maria, jossa hän tapaa yllättäen kadulla tyttärensä, joka alkaa kysellä joutavia:

Minulla ei ollut siihen mitään sanottavaa, mitä olisin voinutkaan sanoa, sen sijaan nyökyttelin päätäni tarkoituksellisen mitäänsanomattomasti, maailmassa oli turhan monia sanoja liikkeellä, eikä sillä, joka sanoo paljon, ole sana hallussaan.

Mitäköhän Askildsen ajattelisi tosi-tv:stä tai Matti Nykäsestä? Ehkä hän nyökyttelisi mitäänsanomattomasti päätään. Niin pitäisi tehdä meidänkin. Vetäisikö tästä sen johtopäätöksen, että kirjojen lukematta jättäminen tyhmentää?

8 kommenttia:

Jussi Förbom kirjoitti...

Victoria Beckham on julkisesti ilmoittanut, ettei ole koskaan lukenut yhtäkään romaania, muotilehtiä kylläkin. Tekeekö se, että hän on sanonut näin nimenomaan julkkiksena (miksi hän on julkkis?), asiasta jotenkin helpommin hyväksyttävän? Subventoiko julkisuuden gloria potentiaalisen tyhmyyden leiman? Tai onko tuommoinen julkkis kokonaan ns. sivistystä tai lukeneisuutta mittaavien konestojen tavoittamattomissa, tilassa, jossa pätevät eri kriteerit? Vaikka lukemattomuus tekeekin Poshista jonkun silmissä "huonomman" ihmisen, tekeekö se hänestä kuitenkin paljon paremman julkkiksen? Tekeehän sama asia Selänteestäkin paremman jääkiekkoilijan.

Tommi kirjoitti...

Niin, ei kai kategorisesti voi sanoa, että lukeminen tekisi ihmisestä jotenkin paremman. Toisaalta ei kai niin voi sanoa myöskään ihmisestä, joka ei halua elää elämäänsä (sic!) kuten Sinkkuelämässä ja ostaa päivittäin kaappiin liian kalliita kenkiä ja vatteita, joissa on liian vähän kangasta suhteessa hintaan. Kyseessä lienee suurelta osin yhteisöllinen, joidenkin toisten hyväksyntään liittyvä asia tyyliin "hei toi Marjatta on tosi hieno ihminen, kun se käyttää jokaisen vapaahetkensä golfaamiseen" tai "on toi Antti sitten rohkee, kun se näytti tv:ssä heppinsä".

Henry kirjoitti...

Luin tuon saman Poshin kommentin kuin sinäkin, Jussi, ja itse ihmettelin että miten voi olla mahdollista ettei hän ole lukenut yhtään kirjaa vaikka kuitenkin on mm. kirjoittanut yhden..?

Tommi kirjoitti...

Superihmiset, aikamme kiteytymät, ideaalit ihmistyypit, pystyvät mihin tahansa. Tosin Posh ei nyt ehkä varsinaisesti enää kuulu tuohon ryhmään. Olikohan kyse vain sopivaan paikkaan heitetystä "coolista" valheesta vähän samaan tapaan kuin Teemu Brunila jaksaa haastattelusta toiseen hehkuttaa sitä, että hän ei kuuntele lainkaan levyjä? Sekä Poshin että Teemun kohdalla lienee kyse mystisestä väliintulosta, jossa jumala näpyttää näppäimistöä tai piirtää nuotteja ja laulunsanoja.

henry kirjoitti...

Kyl kyl, itsekin epäilin Jesseä, mutten tohtinut ehdottaa. Ja sanomattakin selvää, että esim. Bowieta Brunila ei ainakaan ole kuunnellut, koskaan. Mutta runomiehiä hän on, monesta haastattelusta olen lukenut miten hän suitsuttaa Liedon Leo DiCaprion, Joni Pyysalon, tuotantoa.

Jussi Förbom kirjoitti...

Tästä taas syntyy assosiaatio Pantse Syrjään, joka hänkin mielellään kertoo, ettei ole lainkaan perillä siitä, millaista musiikkia nykyään tehdään ja joka Crashia kuullessaan ihmetteli kovasti, että onko tämä joku ihan uusi juttu kun en ole kuullut ja että onko tämä suomalainen.
Joillekinhan "antitekeminen" näyttäisi olevan kaiken tekemisen kredibiliteetin ydin - vrt. Veijon elokuvissakäymättömyys.

Jussi Förbom kirjoitti...

Pyysalo muuten on hyvä esimerkki runoilija-kriitikko-runoilijasta, jollaista Onkeli varmaan kavahtaisi...

Jii kirjoitti...

´´itse ihmettelin että miten voi olla mahdollista ettei hän ole lukenut yhtään kirjaa vaikka kuitenkin on mm. kirjoittanut yhden..?´´

Eräs tuttavani avusti joskus erästä harrastelijakirjoittajille suunnattua arvostelupalvelua. Hänelle toi kerran eräs vanhempi insinöörimies luettavaksi kirjoittamansa romaanikäsikirjoituksen. Tuttavani luki käsiksen tosi hämmentyneenä, sillä käsiksestä selvästi näki, ettei kirjoittajalla ollut hajuakaan, miten romaani noin niinkuin yleensä rakentuu.

Seuraavassa tapaamisessa tuttavani sitten kysyi tältä insinöörimieheltä, kuinka laajasti hän oli perehtynyt kaunokirjallisuuteen. Ensialkuun mies vähän ihmetteli kysymystä, mutta sitten hän tiuskaisi:

´´Yritin minä kerran yhtä romaania lukea mutta en yhtään tykännyt! ´´