Mediakriittisellä Adbusters-sivustolla myynnissä olevien postikorttien joukossa yksi on katsomisen ja näkemisen kannalta erityisen kiinnostava. Tiukasti rajatussa kuvassa näemme lapsen silmän, jonka paikalla on televisio. Teksti toteaa: "Hän katsoo sinun silmin".Kuva pakottaa pohtimaan sitä, kuka on "sinä", jonka silmin lapsi kuvassa katsoo? Onko kyse televisio-ohjelmien tekijöistä, lasten vanhemmista vai kenties meistä kaikista, yhteiskunnastamme yleensä? Ketä tekstissä puhutellaan?
Viimeistä vaihtoehtoa puoltavat voivat tulkita kuvan kommentiksi spektaakkelin vaaroista, mutta nähdä kuvan myös spektaakkelin yleisen strategian teesinä: me näemme kaiken jonkun muun etukäteen suodattamana. Tätä suodatusta osoittaa kuvassa myös rajaus, joka näyttää meille vain yhden puolen asiasta.
Törmäsin kuvaan ensimmäisen kerran Jukka Sihvosen teoksessa Mediatajun paluu (Like, 2004). Teoksessa kuva astuu sopivasti ristiin kirjan mediakasvatuksellisen lähtökohdan kanssa. Sihvonen ei yhdy usein jylisevään kuoroon, jonka mukaan lapsuuden viattomuutta on yksiselitteisesti suojeltava median vaikutuksilta kuin jotain luonnonsuojelualuetta. Media monine muotoineen ei ole mustavalkoinen peikko, jonka kulkemaan maastoon jää aina jäinen vana. Median ja lapsuuden ja nuoruuden suhteen tarkasteluun ei ole kyllä- tai ei-vastauksia. Paljon enemmän on kysymyksiä, kuten Adbusters-kuvassa.
Mediatajun paluu on toisenlainen, tasaisesta hyminästä poikkeava teos, joka on mediakasvattajille ja mediakasvatuksesta ylläpidettävälle keskustelulle hyväksi. (Sivumennen huomautettakoon niille, jotka sitä kaipaavat... että kirjassa käsitellään myös elokuvaa.) Luulen, että joissakin piireissä kirja vaietaan unholaan, koska joitain asioita ei saa sanoa ääneen. Mutta mitä ihmettä on sellainen keskustelu, jossa kaikki puhuvat samoin sanoin ja ovat samaa mieltä?
Viimeistä vaihtoehtoa puoltavat voivat tulkita kuvan kommentiksi spektaakkelin vaaroista, mutta nähdä kuvan myös spektaakkelin yleisen strategian teesinä: me näemme kaiken jonkun muun etukäteen suodattamana. Tätä suodatusta osoittaa kuvassa myös rajaus, joka näyttää meille vain yhden puolen asiasta.
Törmäsin kuvaan ensimmäisen kerran Jukka Sihvosen teoksessa Mediatajun paluu (Like, 2004). Teoksessa kuva astuu sopivasti ristiin kirjan mediakasvatuksellisen lähtökohdan kanssa. Sihvonen ei yhdy usein jylisevään kuoroon, jonka mukaan lapsuuden viattomuutta on yksiselitteisesti suojeltava median vaikutuksilta kuin jotain luonnonsuojelualuetta. Media monine muotoineen ei ole mustavalkoinen peikko, jonka kulkemaan maastoon jää aina jäinen vana. Median ja lapsuuden ja nuoruuden suhteen tarkasteluun ei ole kyllä- tai ei-vastauksia. Paljon enemmän on kysymyksiä, kuten Adbusters-kuvassa.
Mediatajun paluu on toisenlainen, tasaisesta hyminästä poikkeava teos, joka on mediakasvattajille ja mediakasvatuksesta ylläpidettävälle keskustelulle hyväksi. (Sivumennen huomautettakoon niille, jotka sitä kaipaavat... että kirjassa käsitellään myös elokuvaa.) Luulen, että joissakin piireissä kirja vaietaan unholaan, koska joitain asioita ei saa sanoa ääneen. Mutta mitä ihmettä on sellainen keskustelu, jossa kaikki puhuvat samoin sanoin ja ovat samaa mieltä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti