Heti herättyäni tuntui sunnuntai sopivalta lenkkipäivältä. En ollut käynyt lenkillä pitkään aikaan, mutta nyt piti alkaa tapahtua: kuukauden päästä pitäisi mahtua timmiin pukuun.
Päivä paistoi kuumasti. Panin päähäni lippalakin, jossa oli takaraivon kohdalla Andy Warholin Rolling Stonesille suunnittelema kielilogo. Logosta tuli mieleen Naomi Klein. Vedin jalkaani tossut. Mietin hetken lapsityövoiman hyväksikäyttöä. Asetin korviin nappikuulokkeet ja otin käteeni pienen mp3-soittimen.
Tekniikka käy koko ajan pienemmäksi, mutta autojen on oltava koko ajan mahdollisimman suuria... Satunnaisten ajatusten lomassa päätin, että lenkistäni tulee lähiseutulenkki, koska en kuitenkaan jaksaisi juosta pitkää matkaa. Lenkistä tuli kuitenkin varsin laaja. Korviini tulviva musiikki teki lähitienoorajauksen mahdottomaksi. Musiikin mukana kulttuuri kulki mukanani sinne, minne ikinä päätin kääntyä.
Ensimmäiseksi minulle esiintyi Black Sabbath. Laulun ehdin jo unohtaa, sillä jäin pohtimaan The Osbournesissa näkemiäni toilailuja. Erityisesti mieltäni askarrutti jostakin kumman syystä Jackin töppäilyt autokoulussa. Yhteyttä autokouluun en keksinyt. Se vain tulla tupsahti. Ehkä siihen riitti se, että autot ohittivat minut tiellä useaan kertaan.
Lenkki kesti vain 50 minuuttia, mutta tuona aikana ehdin television lisäksi käydä myös Slovakiassa ja Englannissa. Radioheadin Paranoid Android vei minut Košiceen, josta ostin Ok Computerin seitsemän ja puoli vuotta sitten. Košicen pääkadun jouluvalot olivat ällistyttävät. Nyt minua ällistytti se, että ajattelin jouluvaloja 25-asteisessa helteessä.
Englantiin matkasin Robert Plantin mukana. Puolisoni oli hiljattain työmatkalla Yorkissa. Odottaessaan Heathrow’n kentällä lentoa takaisin Suomeen, hän huomasi, että vielä oli jokunen punta taskun pohjalla. Hän meni lentokentällä levykauppaan ja osti minulle tuliaiseksi levyn summa mutikassa. Tai oikeastaan hän ei toiminut mutikkaisessa summassa, vaan valitsi levyn inspiroivan kannen ja kanteen liimattuun tarraan kirjoitetun tekstin perusteella. Tarrassa luki muun muassa ”...Plant’s best album since mid-period Zeppelin...” Ahaa, Led Zeppelin. Muodostui assosiaatio.
Robert Plantin laulun Shine It All Around säe “break a little bread now, spread it all around” vei ajatukseni eilisiin Live 8 –konsertteihin. Olin aika monessa kaupungissa yhtä aikaa. Palasin kuitenkin takaisin Suomessa kulkevalle lenkilleni.
Ennen matkan päätä ehdin kuulla vielä katkelman Pearl Jamin laulusta Whislist, jonka sanoista tuli mieleen ystäväni, runoilija Henry Lehtonen, jonka toisen kokoelman (Kosaani, Sammakko 2003) aloitusruno alkaa sanoilla ”Haluaisin / olla sanansaattaja / hyviä uutisia vaan”...
Musiikki on hyviä uutisia täynnä. Kuulemalla näkee, mutta ei välttämättä paikkaa, jossa on fyysisesti. Ehkä siksi lenkki kulkikin varsin mainiosti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti