torstaina, helmikuuta 19, 2009

Draaman kaari ei katkea

Runotorstain aiheena on draama.

**********

Sinä lähdit ennen kuin tulit
ovi kävi nauramaan

haistatin pitkät ja lepyin

herroittelin itseäni
koska siihen oli mahdollisuus


13 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Päivän ekat naurut tähän mennessä, kiitos siitä. Hauskan monitulkintainen.

SusuPetal kirjoitti...

Herroittelin itseäni:)
Asennetta, jess!

Anonyymi kirjoitti...

Haastavaa!

Anonyymi kirjoitti...

Mukavaa, jos voi nauraa jonkun toisen draaman vuoksi. Silloin voi yhtä hyvin herroitella kuin rouvitellakin.

Anonyymi kirjoitti...

Runon lukija ei onneksi tiedä mistä runot kertovat runoilijan päässä vaan tulkitsee sitä miten sattuu ja saattaa juuri siksi saada naurunkurettakin suupieliinsä.

Anonyymi kirjoitti...

Aivan niin. Samasta syystä runon kirjoittaja kirjoitti edellisessä kommentissaan "jonkun toisen" draamasta. Runon kirjoittaminen on yhtä jumalaista kuin sen lukeminenkin. Voisiko se peräti olla sama asia?

Anonyymi kirjoitti...

"Sinä lähdit ennen kuin tulit"
Hieno säe ja mietittävää riittää.

Anonyymi kirjoitti...

En nyt tiedä sanoisinko sen enempää runon kirjoittamista kuin lukemistakaan jumalaiseksi - kirjoittaminen lienee aikamoista huomioille ja ajatuksille perustuvaa puurtamista ja lukijahan nyt assosioi välillä mitä sattuu omista lähtökohdistaan käsin. Ja ainahan tulkitaan vain runon puhujaa eikä runoilijaa, eikö.

Anonyymi kirjoitti...

Tietysti, niin ainakin sanotaan, mutta turhan usein vetäydytään esimerkiksi kritiikeissä kirjoittamaan runon minästä, kun voisi suoraan kirjoittaa runoilijasta. Jos vaikkapa parin vuoden sisään avioeron kokenut runoilija kirjoittaa avioerosta, niin aika etäännyttävää on mennä höpisemään runon minästä. Siis, vaikka niin "kuuluukin", ainakin lyriikan peruskurssien ohjeiden mukaan.

Mutta vielä: runoilija on myös lukija, vaikka lukija ei olekaan runoilija (välttämättä).

Anonyymi kirjoitti...

Menet aika hankalalle alueelle. Olen varmaan sillä tavoin varovainen kirjoittaja omissa jutuissani - enkä ole kriitikko - etten yritä sotkea kirjailijan persoonaa ja hänen henkilöhistoriaansa kirja-arvioihin. Ehkä niille on jokin muu paikka?

Uskon kyllä, että hyvin usein kirjailijan oman elämän kokemukset heijastuvat teksteihin, pakkohan sitä on miettiä, kun esimerkiksi lukee jonkun tuotantoa läpi vaikka kronologisesti, ja huomaa samojen teemojen toistuvan teoksesta toiseen. Mutta meninsinkö kirjoittamaan sen auki? Toistuvan teeman kyllä, mutta syyn siihen? En, koska en tunne kirjailijaa enkä siten voi "tietää".

Kyllä minusta arvioissa ja kritiikeissä voi aivan hyvin ottaa etäännytyksen avuksi - teostahan siinä käsitellään eikä kirjoittajan persoonaa.

Jos sinä julkaisisit runokokoelman (mitä odotan) ja minä arvioisin sen, niin aika metsään menisin, jos kirjailijapersoonasi tuntemisen lähtäkohdaksi ottaisin blogikirjoituksesi - eiväthän ne mitään tuntemattomalle kerro ja mitä lukee rivien välistä, senkin lukija tulkitsee miten sattuu. Voisin kirjoittaa runoilijan suhteesta ainoaan lapseensa, ehkäpä poikaan, mutta entäpä jos sinulla ei olekaan poikaa vaan viisi tytärtä? ja oletkin maatalon isäntä - tai emäntä - ja hoidat satapäistä nautakarjaa etkä kirjoita asiasta mitään blogiisi? Mistäs minä sellaiset tietäisin. Ja luulatavsti samassa asemassa ovat monet kriitikot kirjailijoiden suhteen (tai sitten kirjailijat kriitikot tuntevat kaikki toisensa, käyvät yhdessä kaljalla ja uudenvuodenbileissä).

Eli lopulta johonkin pisteeseen asti lukija voi päätellä turvallisesti vain sen mitä runon "minä" sanoo. Enhän minä oleta romaanikirjailijankaa kirjoittavan omasta elästään kuin korkeintaa hyvin suodatetusti.

Anonyymi kirjoitti...

Lisäksi: haluaisiko se avioeroaan runoissa purkava runoilija lopultakaan, että kriitikko kertoo kaikelle kansalle hänen kirjoittavan omasta erostaan? Tyytyisikö runoilija teoksen arvioon ja runon "minästä" esitettyihin tulkintoihin?

Oh-show-tah hoi-ne-ne kirjoitti...

Nerokas sanon.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitän kommentoijia takakäteisesti, vaikka en ole 'minä'.