Runotorstai tarjoaa tällä kertaa inspiraatioksi tekstikatkelman Douglas Couplandin Eleanor Rigbystä (Sammakko 2007). Tämä on ollut iloinen päivä. Sen ja aikuisten kiirettä ihmettelevän katkelman yhteys johti mielessäni seuraavaan...
**********
Me olemme täydellisiä teemme kaiken oikein
niin nopeasti että emme edes tajua tehneemme.
Olemme asuneet kaksikymmentä vuotta samassa paikassa
nähneet ikkunasta vieressä avautuvan puiston.
Tänään uskaltauduimme puistoon emmekä tiedä kannattiko
näemme lasten pelaavan palloa ja koirien nuuhkivan ilmaa.
Istuimme penkille keskustelemaan tulevaisuudesta
emmekä halua lähteä pois.
10 kommenttia:
Rästiin jääneet?
Jännästi rakennat aika pienillä sanavalinnoilla tavallisen puiston erilaisuuden ja uuden merkiksi. Mitä se kertoo runon puhujasta kumppaneineen? Täydellisyyteen ei mahdu tavallisuus, erilaisuus?
Ensin ei tahdo lähteä. Sitten kun lähtee, ei tahtoisi takaisin mistä tuli.
Runon puhuja uskoo ennakko-oletuksiin, jota joku hahmoton rakennelma (kuten länsimaisen kulutuskulttuurin jatkuvan kierron vaatimus) on hänelle syöttänyt. Tuossa rakennelmassa ei ole mitään jännää, mutta sen ylittävässä yllättymisessä voi olla. Sanoisinko toisin: kuka hyötyy siitä, että palkansaaja tekee omalla ajallaan rästiin jääneitä töitä?
Olen tavannut muutaman aina oikein tehneen ihmisen. Voisi auttaa sekin että seisoo päällään: maailma voisi näyttää toiselta. Runossasi puisto sai jotain aikaan, lähteminen, meneminen. MIelenkiintoinen.
Ympärillämme lienee kullakin paljon sellaista, jonka otamme itsestäänselvyytenä. Entä jos huomenna tulevat maansiirtokoneet ja lanaqavat puiston kerrostaloja varten? Ei mikään uskomaton tai mahdoton skenaario. Ei tässä silti mitään carpe diemiä hoeta.
Runossasi mielenkiintoisin on toinen säkeistö ja sen ensimmäisen säkeen ajatus ("kannattiko"), sen jälkeen puiston normaalielämän kuvaus ja loppuajatus. Minusta siinä on hyvin rakennettu muutoksen kuvaus ja se on juuri sitä jännää.
Kiitos. Niin taitaa olla... nyt kun sen sanot.
Minulle ajankohtainen runo. Olemme asuneet myös 20 vuotta samassa paikassa. Kuvitelmamme ja haaveemme todeksi eläneet. Keskustelemme muutosta ja paljon. Oma uskallus uuteen on suurin este. Kaipa palkanmaksajakin hyötyy mutta sanoisin, että omaan tarpeeseensa palkallinen ajallaan rästihommat tekee...teki sit palkatta tai ei :)
Hyvin ajateltu.
Lähetä kommentti