torstaina, elokuuta 28, 2008

Valheellinen ihomme

Runotorstain haaste numero 99: iho.

*****

Vedetään mutka tuohon
mitä muutamasta millistä
rajat on piirretty pyyhittäviksi
teroita vain kynäsi
kaada aidat ja polta kartat
hävitä jälkesi
jotka jo huomenna lupaavat
ohjata harhaan

tässä maailmassa
iholle on pakko päästä
näkyä ja näyttäytyä
pedata sänky siistiksi
polttaa talo ja paeta
puun alle

nojaa kosteaan kaarnaan
anna hengityksen tasaantua
kääri hihasi ja seuraa suonta
näetkö mihin asti juuret yltävät
näetkö tähtäisitkö, painaisit
lipasinta, näetkö
oletko sinä mikä luulet
olenko minä

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tämä on hieno ja moniuloitteinen runo. Erityisesti pidän kahdesta viimeisestä säkeestä.

Anonyymi kirjoitti...

Hieno, ristiriitainen runo, jota saa taas pohtia. Parasta tulla huomenna uudelleen. Hyvässä runossa kiinnostus pysyy.

Anonyymi kirjoitti...

Nuo koskemattomat, pyhät rajat!

Meni sille osastolle, joka ei kommentoimalla paljon parane.

Anonyymi kirjoitti...

Jaahas...taas hyvä runo mut tämmöiselle putkiaivolle alku aikas teknisluonteinen näkemys...se meinas töksäyttää :)
Toisen jakson alussa kivasti totuus...iholle on pakko päästä... erittäin hyvin sanottu.
Viimmoisesta jää hiukan kolkko maku...ehkäpä tarkoititkin niin?
Luin ainaskin kolome kertaa :) eiks se oo hyvä merkki.

Anonyymi kirjoitti...

Tätä on pitänyt käydä lukemassa jokunen kerta eikä kommentointi silti ole helppoa. Yhdistät yhteiskunnallisuuden ja eräänlaisen herkkyyden, menneisyys (juuret), nykyhetki ja tuleva ovat limittäin vaikuttamassa. Viimeinen säkeistö on mahtava, kokoaa alun ja herättää kysymyksiä, jotka minun luennassani liittyvät kahteen ensimmäiseen säkeistöön (maailma), mutta supistavat keskeisen peruskysymyksen, joka runossasi mielestäni on, hyvin henkilökohtaiseksi valinnaksi tai vastaukseksi.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos kommenteista. Äitini, joka näköjään käy myös lukemassa rivini, totesi, että olen viime aikoina kirjoittanut synkkiä runoja. Mutta syyttääkö peilijä, jos... jne.

Vastausta runossani ei ole - ellei kysymystä ajattele vastaukseksi. Tämä ei ole kovinkaan henkilökohtainen mutta pyrkii kyllä menemään henkilökohtaisuuksiin.

Kukapa meistä tietäisi, mitä ajatella asioista ja tilanteista, joita emme vielä ole kohdanneet. Toisaalta samapa tuo, omatuntokin on pois pyyhittävissä ja puun alle haudattavissa.

P.S. Tämä ei ollut runon selitys.

Anonyymi kirjoitti...

Minä ajattelin runoasi niin, että runo itsessään sisältää kysymyksen ja vastaus on jokaisen lukijan henkilökohtainen.

Synkkä tai ei, runo on minusta hyvä (miten mitäänsanomaton adjektiivi se pohjimmiltaan on) ja mielenkiintoinen.