maanantaina, lokakuuta 08, 2007

Puolueellinen CMX-katsaus

”Tämä on puolueellinen katsaus.” Näillä sanoilla Jörn Donner aloitti suomalaista elokuvakulttuuria (tai sen puutetta) ruotivan vuonna 1961 julkaistun esseensä. Haluan käyttää nyt samaa aloitusta, sillä koen olevani puolueellinen kertoessani yhden suomalaisen orkesterin konsertista. Niinpä totean, että se mitä seuraa, on puolueellinen katsaus.

Viime perjantaina kävin kokemassa CMX-nimistä konserttiverkkoa, joka viimeiset pari kertaa on tarjonnut varsin tasalaatuista mutta yllätyksettömän tasapaksua kalaa. Olen kokenut Yrjänän ja kumppanit lavalla äkkiä arvioiden noin kymmenen kertaa. En ehkä ole kovinkaan pitkäikäinen tai pitkäaikainen CMX:n suurkuluttaja, mutta jonkinlainen perspektiivi on ehtinyt rakentua. Nyt näkökulmaan tuli sellainen kaunis särö, että tällä kiertueella pitää ehtiä vielä jollekin toisellekin keikalle.

Koskaan aiemmin minun läsnäollessani ei CMX-keikalla ole ollut mukana kosketinsoittajaa. Kun Martti Salminen nyt oli vääntelemässä namiskoja ja painelemassa koskettimia, muodostui keikka minun persektiivissäni aivan uudenlaiseksi: setti oli parasta CMX:ää ikinä. Tietenkin Talvikuningas-biisiä piti soittaa mahdollisimman paljon. Vaikka odotinkin kuulevani koko kaksitoistaosaisen biisin yhtenäisenä alusta loppuun, oli biisin jakaminen kolmeen osaan onnistunut ratkaisu, joka ei hävittänyt kokonaisuuden jännitettä lainkaan, päinvastoin. Toisilla varsin avaruudellisilla planeetoilla käyminen vain syvensi kokemusta.

Keikka alkoi hirvittävällä savulatingilla, jota koneet suhisivat lavalle ja katsomoon niin, että kurkkua alkoi kutittaa. Kutitus ennakoi... no savuista avaruuttaa ainakin, jos ei muuta. Keikka alkoi Talvikuninkaalla, jonka ensimmäisen osan ”Kaikkivaltias” tarttuva kuningasriffi rullasi kuin maapalloa lähestyvä tappajasatelliitti. Laulu raikui hämmentävän kovalla, kun ”taivas alkaa punertaa”, mutta säädöt löysivät nopeasti oikeisiin uomiinsa. Kun lennossa siirryttiin ”Resurssikysymykseen”, punkvoittoisesti jyrisevään toiseen osaan, yleisö villiintyi. Neljän osan jälkeen kuultiin keikoilla harvinaisempi, rauhallinen nykyihmisen tuntemisen mahdottomuutta ruotiva ”Tuulilukko” sekä Aion-albumin täysosumat ”Sivu paholaisen päiväkisrasta” ja ”Kuoleman risteyksestä kolme virstaa pohjoiseen”, jonka kertosäettä yleisö (minä mukaan lukien) hoilasi kiitettavästi.

Välispiikit ovat joskus helmiä. Yrjänä totesi ennen Talvikuninkaan jatkoa, että ”meillä jäi biisi kesken”. Niin jatkui Talvikuninkaan saaga. Kunkku pääsi seuraavksi tauolle ja minä sinne, mikä olisi riittänyt yksistään. Kun Dinosaurus Stereofonicuksen voimakkaan kosketinvetoinen progerypistys ”Olkoon täysi sinun maljasi” päättyi, olisin voinut lähteä kotiin. Olin saanut kaiken ja vielä enemmän. Kuvittelin, että keikalla malja ei voi täyttyä lainkaan. Koskettimien läsnäolo kuitenkin mahdollistaa juuri jylhimpien, tunnelmallisimpien CMX-kipaleiden soittamisen. Kun vielä ”Baikonur” humisi korville, niin todella tuntui siltä, että ”kerran laivat seilaa kohti tähtiä, kerran räjäytetään suuri käytävä”. Ja hammaslääkäriksi Tuomas Peippo paukutteli rumpuja paremmin kuin näillä main kukaan.

Lopuksi palattiin Talvikuninkaan tarinaan. Kolmella osalla typistetty tarina täydentyi vielä tehokkaasti rokkaavalla ”Quantalla” ja upen monipolvisella finaalilla ”Kaikkivaltiaan peili”. Kun ”Quantan” raskaassa rymistely- tai paremminkin taisteluosassa lauletaan ”siis sekunti vielä ja muistaisin sen, miksi meidät on tehty, miten tänne on tultu”, oli vastaus konserttiyleisöllekin valmiina, vaikka mitään lopullista vastausta ei ollut. Sen kuitenkin toteaisin, että jos joku muu kotimainen orkesteri pystyy yhtä eheään lava-aktiin, niin kertokaa heti. Olen puolueellinen, koska tuntuu siltä, että suomalainen rock on juuri tässä eikä sitä järkevässä muodossa juuri nyt muualla ole. Niin, tämä oli siis puolueellinen katsaus. Mutta kenen puolella oikeastaan olen? Ja mikä oli se konsertin viimeinen biisi, jota en tunnistanut? Haluan tietää heti.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oli.
Puolueellinen katsaus.
Hyvä niin.

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys, Tommi - pitkästä aikaa! Puolueellinen katsauksesi osui kyllä hyvin yhteen oman kokemukseni kanssa, vaikka monet eivät progevoittoisesta keikasta kanssani samaan mieltä loppuillasta olleetkaan. Parasta livesettiä CMX:ltä pitkään aikaan...

Itse hieman pelkäsin mitä tuleman pitää uuden levyn livesoitannon tiimoilta, mutta kaikki toimi vieläpä paljon paremmin kuin olin edes uskaltanut toivoa. Rohkeita vetoja ja valintoja koko ilta täynnä, ei voi muuta sanoa. Melkein tosiaan pitäisi yrittää tältä kiertueelta bongata vielä toinenkin keikka.

Terveisin,
Juha W.

Ps. Se viimeinen biisihän oli Aura-levyltä repäisty jylhän pitkä Pilvien kuningas ja lähes illan paras veto minusta. En ole kyseistä kappaletta aikaisemmin livenä vielä kuullutkaan. Mahtava setti! ;)

Anonyymi kirjoitti...

Juha, stana, sinä! Siitäpä onkin aikaa. Muistan vieläkin sen Feenixin mahtikeikan. Ja niipä olikin, Pilvien kuningas. Miten ihmeessä en sitä tunnistanut. Tuntui niin tutulta ja jumantsuikka, niinhän se olikin. Hieno biisi. Se tosiaankin on parasta CMX:ää mitä maa päällään kantaa ... öh ... totatota ... hyvin ilmaistu, eikö?