Tiesit ei täältä pois pääse
vaadit kaasua auton takapenkillä
kirjoitit korvaamattomalla kielellä
liikenteen sääntöviidakossa
liikkuvia tuttuja lauseita
vaadit pysähtymään
sinulla oli selvä suunnitelma
halusit pullon viiniä
janosit yksipuolista laitamyötäistä
isäntää varomatonta puhetta
voimatonta nuijaa
leikkasit työn ja vapaan kahtia
ihmettelit ihmissuhteen arvottomuutta
kuvan kunniaa välittää
ihmisten puolesta
kaappasit tien ja ajoit tiettömyyteen
piirsit arjen kumousta
piirsit pilvet taskuun
ruttasit kartan ja filmioppaan
tungit syvälle
otit käsiisi kameran
jota et ollut ennen nähnyt
ammuit lippaallisen
törmäsit maailman järjestykseen
vältellen ulos pääse
kukaan ei lähde
kukaan lähimmäistä ymmärrä
arkaillen sanomme ei
arki ole ehjä ei
maailma mahtaile ollakseen hyvä
ompelit vanhoille teeseille uudet kuteet
kierrätit tavaraksi muutetun järjen
kuvaksi pakotetun tavaran
ihmisen pojan pellon panit pakettiin
kulautit alas kun eivät kuunnelleet
ja heitit pullon ikkunasta
molotovin koktailin
tovereittesi kanssa hoilasit internationaalia
kaivoit kadulle hiekkarannan
auringon hurskaassa hyväilyssä
kivenmurikoitten karaisemia ikkunoita
ilmapiiri kolotti
ei oikeanpuolisen liikenteen
kääntäminen vasempaan mitään auta
ei vaikka hajottaisi kaikki maailman ikkunat
sisällä olemaan me olemme tuomitut
vaatepuina veisaamme vanhoja virsiä
vaikka hetkessä haisee uusi järjestys
tekemättömyys takoo tuomitsijan
pullo tyhjeni heitit sen pois
niin kuin kuka tahansa
et voinut sille mitään
sydän oli sinunkin heikko kohtasi.
2 kommenttia:
Seis, maailma, tahdon ulos. Eli mihin? Siellä ovat ilmeisesti ne, joita me kutsumme hulluiksi.
Tämä on hurja, luvussani rakentuu yhden ihmisen rlämäkerta, paloista tosin. Vaikea teksti kuvavirtansa vuoksi, hengähdystaukoja ei ole, mutta jokin tässä toimii vääjäämättä, vie eteenpäin. Ehkä se on sanomisen rytmi, sanomisen tapa. Hyvä runo, mutta ei aukea helposti enkä ole mitenkään vakuuttunut, että olen ymmärtänyt sen ytimen ja perusolemuksen.
Lähetä kommentti