Talvikuningas

Hämmentyneenä ja hiljaisena olen kuunnellut CMX:n Talvikuningasta. Vaikka paketin hinta (n. 40 euroa, riippuu ostopaikasta) on ärsyttävän paljon cd-levystä, olen tyytyväinen, että sorruin markkinoiden portaissa suuntaan, johon en ajatellut kulkevani. Kaksitoistaosainen scifiooppera on sellaista yhtä aikaa runttaavaa ja lyyristä progeilmaisua, että valot pois ja nupit kaakkoon.

Tulevaisuuteen sijoittuva tarina kulkee kauniisti Talvikuninkaan ensimmäisestä osasta viimeiseen, kahdenteentoista rykäisyyn. Mikään kronologinen paketti päässä ei kuitenkaan soi: Talvikuninkaan kerronnallinen monikerroksisuus niin sävellysten kuin sanoitustenkin tasolla on jotakin, jollaista suomalaisessa rockissa ei liene ollut koskaan aiemmin. Kyse on nimenomaan teoksesta, jonka vaatimuksia sen jokainen osa palvelee niin onnistuneesti, että paikoin on tulla ällistymisen aiheuttama tippa linssiin.

Sanoitusten osalta olin epäileväinen ennen ensi kuuntelua. Scifimaailma ei ole koskaan tehonnut minuun. Mutta vaikka Yrjänän sanoituksista voi poimia ”tappajasatelliitteja”, ”kyborgeja”, ”metaanihydraattisoihtuja” ja ”komposiittinyrkkejä”, liikutaan niissä kuitenkin meidän aikamme ongelmissa. Scifikin kertoo enemmän tekohetkestään kuin tulevaisuudesta, josta se voi kertoa vain mahdollisia maailmoja, mahdollisia kehityskulkuja. Olemme meille tutun maailman, spektaakkelin yhteiskunnan perustassa, kun teoksen ensimmäisessä osassa ”Kaikkivaltias” todetaan:

Valomuurin tuolla puolen, nopeuden kantamattomissa:
siellä savuavat peilit yllä kaikkeuden
siellä asuu tyhjyys joka meidät yhdistää.

Tavikuningas osoittautuu nopeasti sekä eksistentiaaliseksi että poliittiseksi tutkielmaksi. Yrjänän sanoituksissa on toki aina ollut poliittinen juonne ellei jopa poliittinen painotus. Valomuuri, muurin peilit, kuvat ja niiden tykityksen nopeus, on tyhjyys, jossa meidän tulee elää, koska muuta emme voi. Neljännessä osassa ”Vallan haamut” asia todetaan toisin sanoin:

Ja me mietimme keitä me varjot oomme
mitä täällä me palvelemme
kenen suojana seisomme valvoen
me ratsastajat kaaoksen.

Kaaoksessa me ratsastamme, vallan haamujen, näkymättömien ohjailevien käsien johdattelemina. Voimmeko tehdä toisin? Miksi emme tee? Vaikka CMX-paketilla on hintaa, osoittaa orkesteri kuitenkin sen, että asioita voi tehdä toisin. Taitaapa CMX osoittaa senkin, että vain toisin tekemällä syntyy jotakin kestävää. Epäilenpä, että CMX:ää vieroksuvankin on tässä yhteydessä todettava teos taidokkaaksi ja taitavuudessaan ihailtavaksi. Valaa uskoa ihmiseen, että kaikki ei ole standardipoppia.

Talvikuningas on omituinen tapaus suomalaisen rockin historiassa. Omituinen ja merkittävä, jolle progressiivinen on oikea sana, kirjaimellisestikin. Vaikka teksti on Yrjänän kynästä lähteneeksi yllättävän suora, teos ei ihan muutamalla kuulemalla tyhjene.