Runossa "kurki auran kaakatus"

Eräänä aamuna huomasin, että yön aikana äänettömänä olleeseen puhelimeeni oli saapunut kolme tekstiviestiä. Hieman pelokkaasti näppäilin viestejä näkyviin: ajattelin, että mitäs nyt on tapahtunut. Puhelimeen ilmaantuneiden viestin sisältö ja muoto kielivirheineen oli seuraava:

Viesti 1. ”RUNO: Maaemon kauniit kasvit, kurki auran kaakatus, aamutähden kajastus, erään kauno ääni, tämän ja nämä haluan maailmani tuntevan, rakkaalleni osoittaa.”

Viesti 2. ”RUNO: Suudelmassa rakkautta. Sanoissa romantiikkaa. Yössä hämärää. Tuulessa lämpöä. Kosketuksissa taikaa. Hiuksissa jäähilettä. Rakkaassani elämää.”

Viesti 3. ”RUNO: Majani turpeesta, sydänlihasta, rakkaudestani on yhteinen majamme. Vuoteemme on lehvillä peitetty hiidenkirnu.”

Mitä hittoa, suustani pääsi. Kuka tällaista törkyä lähettää vieraaseen puhelimeen. Kuka voi kutsua näitä runoiksi? Luin viestit vaimolle ääneen. Nauroimme, että nyt ovat jonkun rakkaudentunnustukset tulleet väärään numeroon. Samassa päähän pälkähti, että jospa minulla onkin salainen ihailija. Niin, salainen ihailija, joka kirjoittaa jokaisen viestin alkuun, että se mitä seuraa, on RUNO. Kuka idiootti niin tekisi?

Sitten tarkastin lähettäjän numeron. Jokainen viesti oli lähetetty jostakin kännykkään ”sisältöä” tarjoavasta viisinumeroisesta sijainnista. Mahdollisuuksia tuntui olevan vain kaksi: 1) joku oli jostain tuntemattomasta syystä tosiaankin lähetyttänyt puhelimeeni runoksi kutsuttavaa moskaa tai 2) olin itse vahingossa painellut puhelimessani vääriä nappeja. Varsinkin toinen vaihtoehto tuntui mahdottomalta. Oikeastaan molemmat.

Parin päivän kuluttua runsaan vuoden ikäinen poikani vaati saada katsoa kännykkääni. Se on hänestä kiva vekotin, koska siinä on sininen valo, avautuva kansi ja kannen takana hänen oma kuvansa. Joka kerta, kun hän näkee kuvansa, nousee hymy huulille. Poika räpläsi kännykkää hetken. Lueskelin lehteä, mutta tarkastin välillä, että poika ei soita hätänumeroon. Ei kä hän soittanutkaan, muttä äidilleen hän lähetti tyhjän viestin – kaksi kertaa. Silloin päähäni pälkähti, että ainoa selitys mystisille itseään runoiksi kutsuville tekstiviesteille oli se, että poikani oli onnistunut ne tilaamaan puhelimessa olevasta operaattorin palvelulinkistä. Jos kyse ei ollut vahingosta, niin pojallani on messevä huumorintaju.

.