perjantaina, toukokuuta 25, 2007

Kolme sataa

Tämä on 300. postaukseni, vaikka olen mielestni ollut laiska. Olen ollut laiska siten, että en ole lähettänyt mitään mutta myös siten, että olen tyytynyt lähettämään tuuban ääntä muistuttavia höpinöitä. Sallin sen, sillä se on blogin luonne. Nimitänkin blogiani siksi joissain yhteyksissä roskasäiliöksi. Juhlistaakseni roskasäiliöni olemassaoloa, panostani jätehuollon toimijana, kirjoitin Googlen hakukenttään sanat kolme sataa. 359 000 löytyneestä sivusta ensimmäiset hakemani sanat löytyivät seuraavanlaisista yhteyksistä. Kivaa, eikö olekin?


1. Noh, kolme sataa peninkulmaa sitten, jos näin olette sitä mieltä - voihan se olla kolme sataa peninkulmaa

2. Paraguayn palossa kuollut liki kolme sataa

3. Nyt heitä oli lähes kolme sataa

4. Jos täällä maksaa satasen ja tuolla kolme sataa, niin tietenkin toisessa on väärä hinta.

5. Viime kuussa tämä "Jumalan valittu kansa" tappoi yli kolme sataa ihmistä, suurin osa siviilejä.

6. Ennen vanhaan Suomi oli osa Ruotsin valtakuntaa ja lihapullareseptistä saamme kiittää kolme sataa vuotta sitten elänyttä kuningas Kaarle XII:a.

7. Perkele mullahan jäis vielä kolme sataa uuden pc-näytön ostoon.

8. Neljässä vuodessa meillä on ollut jo satoja jäseniä joita tällä hetkellä on nyt aktiivisesti rekisterissä reippaasti yli kolme sataa.

9. Näyttäisi olevan rapakon takana halvimmillaan US$674.99 ja Suomessa pari kolme sataa euroa kalliimpi.

10. Ei taida tältä tiluk... eiku palstalta löytyä palstalaista joka ajaa kolmea sataa ja joutoaikanaan paiskoo kuvia

11. En tiedä onko omaa ajoa riittävästi kun pitäisi saada pari-kolme sataa mottia klapeja maailmalle

12. Eikö maailmassa ole pari kolme sataa muutakin uskontoa, että olisi meinaan valinnanvaraa.

13. Asian laweus luetan olewan 363600 eli kolme sataa kolme seitzämättä kymmentä tuhatta ja kuusi sataa nelikulmaista penikulmaa.

14. Joen varrella laiduntaa noin sata hirveä sekä noin tuhat myskihärkää. Joka kevät ja syksy joen ylittää noin kolme sataa tuhatta poroa.

15. Kotisivun kautta vinkkejä onkin tullut yli kolme sataa.

3 kommenttia:

SusuPetal kirjoitti...

Onnea kolmelle sadalle!
Blogin luonteeseen kuuluu onneksi se, että blogin pitäjä itse määrittelee sisällön!

Anonyymi kirjoitti...

Hah, kun minä kirjoitin googlee kolme sataa äsken, niin ensimmäiseksi tuli tämä sinun kirjoituksesi. Siis määrä jne. eli kun tarpeeksi monta kertaa sanot saman asian, eli toisto on jne.

Onnea kirjoituksille! Uskaltaako odottaa kolmea sataa lisää?

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos, mutta tuskinpa.