Remaketta peliin

Kello on niin paljon, että pitäisi olla nukkumassa. Mutta tällaisina iltoina, kun televisiosta tulee James Bond –elokuva ja sen jälkeen olisi tarkoitus kirjoittaa kritiikki kirjasta, joka ei oikein ole ottanut maistuakseen, on vaikea ajatella nukkumista.

Kun on kirjaa lukiessaan tuhahtanut monta kertaa, kirjoittanut marginaaliin ”hohhoijaa” tai ”idiootti”, ei oikein osaa asettaa sanojaan oikein. Olen ollut tällä tuolilla monesti samassa tilanteessa. Olen puntaroinut sanojen mahtia ja mahdin lähettämän aallon voimakkuutta ja kestävyyttä. Olen puntaroinut sitä, onko kriitikon sanalla mitään vaikutusta. Taitaa sillä olla. Kolme kertaa olen kokenut sen henkilökohtaisesti. Vain yksi kerta oli sellainen, että ihminen kävi kurkkuuni kiinni.

Eräs kriitikko totesi kerran, että jos teos on paska, niin kriitikon tehtävä on sanoa, että kyse on paskasta. Niin varmasti on, mutta paska-sanaa tuskin painettaisiin lehteen niin usein kuin sitä haluaisin käyttää. Saman asian voi sanoa monella eri tavalla. Se on valtaa. Tiedostan tämän, vaikka en koekaan olevani vallankäyttäjä.

Että mitäkö kirjaa luin? Mistäkö pitäisi sivaltaa? Luin kirjan, jossa käytetään elokuvan uudelleenfilmatisoinnista sanaa remake. Kannattaisikohan kirjoittaa suomeksi? Vai onko remake suomea. Taitaa olla. Sehän tarkoittaa jotakin kovaäänistä. Mikähän remake tuolla baarin peränurkassa on meneillään…