Runotorstain pyyntinä on tällä kertaa adjektiivi kodikas/kotoinen. Haluan ymmärtää kodikkaan niin, että se kertoo jotakin "runon minän" identiteetistä. Tuo runon minä on niukkasanainen olento, joka ei pidä nyky-yhteiskunnan vaatimusten mukaisesta alituisesta kohkaamisesta ja juoksemisesta, jota kutsuvat kiireeksi. Koska valoa on nyt kauemmin kuin pimeyttä (ainakin periaatteessa), liitän mukaan kesään kurkottavan kuvan.
Kirkossani ei
seinän seinää vain katto,
lehvikkötaivas.
2 kommenttia:
Paimenpoika.
Kuvasta pidän erityisesti. Runo avaa monia ajatuksia, mutta en osaa kirjoittaa niitä mihinkään järkevään muotoon. Muutamissa sanoissa paljon.
Lähetä kommentti