Viime viikolla olin Tampereen filkkareilla. Edellisessä kirjoituksessani mainitsin odottavani erityisesti 1920-luvun Minna Canth –filmatisointia Murtovarkaus, joka esitetään säestettynä. Sen myös näin ja se myös säestettiin. Elokuva tosin alkoi tunnin myöhässä ja sanan ’säestää’ merkitys on minulle toinen kuin Läski-nimiselle orkesterille (aiemmin tunnettu nimillä Läski-Jarkko ja Pale Rider & Lonely Faggots), joka nelimiehisenä filmin edessä rämisteli.
Jos sanotaan, että joku säestää elokuvan, se tarkoittanee hierarkiassa sitä, että elokuva on ensisijainen. Tämä taas tarkoittaa sitä, että musiikin tulee tukea nähtävää kuvaa ja katsojan kokemusta. Ehkä joku koki saavansa kokemukseensa tukea, mutta minä en. Musiikki häiritsi elokuvaan imuvoimaa. Musiikki häiritsi silmää. Orkesteri tuntui tulleen keikalle aivan kuin heidän musiikkinsa olisi tilaisuudessa tärkeintä.
Bändi soitti valkokankaan vasemmalla puolella. Onneksi minä istuin salin toisella laidalla, sillä muuten toisinaan kitaran ja toisinaan klarinetin kanssa heilunut tukkaansa taiteellisesti roikottanut artisti olisi seissyt vielä selvemmin kuvan edessä kuin nyt. Ainakin minä halusin nähdä elokuvan, jonka runsas kymmenen vuotta sitten restauroitu kopio oli väreiltään kerrassaan upea. Olisin halunnut nähdä elokuvan kokonaan – ilman ihmisen tai kitaran varjoja kuvassa. Olisi mukava kuulla, mitä elokuvaneuvos Kari Uusitalo ajattelee näytöksestä, sillä hän istui sillä puolen salia, että bändi onnistui varmasti peittämään kuva-alaa todella rasittavasti.
Ja sitten musiikki. Läski-orkesteri olisi varmasti hieno elämys, jos kyseessä olisi keikka jossakin klubissa. Progressiivisen rockin hypnoottinen ja kaoottinen, paikoin satunnaiselta kuulostava äänimaailma ei oikein istu 1920-luvun näytelmään. Klarinettitörähdykset, kurkkulaulu ja kitararevittelyt kävisivät, ellei korvia vihloisi alusta melkein loppuun asti. Asiaa ei auttanut se, että musiikki ei myötäillyt mitenkään kuvan tapahtumia. Bändi tuntui soittavan keskenään sovitut kappaleet, sillä kappaleiden väliset tauot tulivat täysin motivoimattomiin paikkoihin. Ja miksi ihmeessä musiikki piti soittaa niin kovaa? Mitäköhän paikalla olleet paljon minua vanhemmat tuumasivat volyymin tasosta?
Ehkä minäkin olen vanhan markan mies. Syytettäköön minua siitä. Musiikki tulisi kuitenkin sovittaa kuvaan. Nyt tuntui paikoin jopa siltä, että pojat näkivät elokuvan ensimmäistä kertaa vasta esityksessä, vaikka niin ei ollut. Helsingissä elokuva-arkiston näytöksessä Läski-orkesteri oli säestänyt saman elokuvan jo pari viikkoa aiemmin. Olivatkohan he soittaneet samaa musiikkia? Tampereen näytöksessä puuttunutta kuvan ja musiikin liittoa yritettiin parantaa mörisemällä mikrofoniin elokuvan väliteksteinä nähtyjä vuorosanoja. Surkeata. Kuin kunnioitus kuvaa kohtaan olisi siinä, että sen edessä saa soittaa.
6 kommenttia:
Ehkä vastaus löytyy tuolta antamstasi linkistä: "Esityksissään free-jazzia, rokkia, improvisaatiota, kurkkulaulua, mustan musiikin vaikutteita ja performancea yhdistelevä bändi esittää oman tulkintansa kotimaisesta mykkäklassikosta" Siis oma tulkinta. Ei siinä puhuta mitään kuvan myötäilystä. Oma tulkinta kuulostaa aina ensi sijaiselta.
Niinpä niin, mutta silloin kyse ei ole 'säestyksestä'. Ja sanottakoon vielä kerran, että minun ja heidän tulkintansa eivät todellakaan kohdanneet. En vaadi säestykseltä ja kuvalta täydellistä synkroniaa, mutta yhteensopivuutta kylläkin. Nyt se puuttui.
Esitystä näkemättä mutta kirjoituksesi ja omien käsityksieni perusteella olen kanssasi samoilla linjoilla, minulle elokuvaesityksessä itse elokuva, liikkuva kuva ja tarina, on etusijalla. Mutta linkin sisältämän selostuksen mukaan se ei ole ollut yhtyeen näkemys. Sikäli ainakaan linkin mainos ei johda harhaan. Oma tulkinta on oma tulkinta, kuva on on vain videotykin välittämä taustakuva.
Kyseessä oli ihan 35-millinen elokuva. Tietysti tulkinta on tulkinta, mutta Läski-orkesterin tapaan taustalle olisi mikä tahansa levy. Kai silloin kyseessä olisi levyn valitsijan tulkinta... joka olisi tietysti omanlaisensa.
Videotykki olikin tuossa vain vertauskuvana - eli kuvamassaa konsertissa, jossa bändin taustalle heijastetaan mitä tahansa kuvia :)
Niin ja eräänlainen tykki se on projektorikin. Aika monta ammusta sekunnissa.
Lähetä kommentti