tiistaina, tammikuuta 30, 2007

Suomalaisen elokuvan festivaali 2007


Mikko Niskanen
Turun Suomalaisen elokuvan festivaalin pääteema


Jokakeväinen Suomalaisen elokuvan festivaali järjestetään Turussa tänä vuonna 12.-15. huhtikuuta. Festivaalin pääteema on ohjaaja Mikko Niskasen (1929 - 1990) tuotanto. Teema jatkaa suomalaisen uuden aallon ohjaajien esittelyä. Niskaselta nähdään kaikkiaan yhdeksän elokuvaa, mm. 1960-luvun "nuorisotrilogia" Käpy selän alla (1966), Lapualaismorsian (1967) ja Asfalttilampaat (1968), tv-elokuva Kahdeksan surmanluotia (1972), joka nähdään täyspitkänä versiona, sekä 1980-luvun merkkitapaukset Ajolähtö (1982) ja Mona ja palavan rakkauden aika (1983).

Niskasen työtovereista vieraiksi saapuvat näyttelijät Kristiina Halkola, Tarja-Tuulikki Tarsala ja Kirsti Wallasvaara, kirjailijat Marja-Leena Mikkola ja Aulikki Oksanen sekä säveltäjä Kaj Chydenius, joka pitää festivaalin yhteydessä myös konsertin poikansa Jussi Chydeniuksen kanssa.

Toinen teema on näyttelijä Liana Kaarina. 1960-luvulla eroottisissa rooleissa tutuksi tullut näyttelijä on paikalla elokuviensa Oksat pois... (Aarne Tarkas 1961), Kuu on vaarallinen (Toivo Särkkä, 1962) ja Jengi (Åke Lindman, 1963) esityksissä.

Suomalaisen näytelmäelokuvan satavuotisjuhlan kunniaksi ohjelmassa on myös studiokauden ikisuosikkeja Suomen elokuva-arkiston juhlavuodeksi valmistamina uusina kopioina sekä säestetty juhlanäytös, jossa nähdään säilyneitä katkelmia suomalaisen elokuvan alkutaipaleelta.

16. kertaa järjestettävä Suomalaisen elokuvan festivaali vaalii kotimaisen elokuvan perinnettä tarjoamalla mahdollisuuden nähdä suomalaisia elokuvaklassikoita alkuperäisessä muodossaan valkokankaalla. Festivaalilla on kuluneina vuosina käynyt vieraina lukuisia kotimaisen elokuvahistorian ohjaajia ja tähtiä. Tapahtumaa järjestää Varsinais-Suomen elokuvakeskus ry. yhteistyössä Suomen elokuva-arkiston ja YLE:n tv-arkiston kanssa.

Ei kommentteja: