sunnuntaina, joulukuuta 03, 2006

Visailua

Kirjallisuusvisoja on ilmestynyt yhteen jos toiseenkin blogiin. Eilen en avannut tietokonetta lainkaan, joten en myöskään ole ehtinut vastaamaan mihinkään. Törmäsin yhteen visaan Tuin blogissa ja harmittelin, että missasin hauskuuden. No, vastauskommentteja on aina mukava lukea.

Koska kuitenkin jotakin jäi hampaankoloon ja korvakäytävän tietämille, päätin läimätä minäkin kirjanaloitusvisan blogiini. Olen valinnut viisi aloitusta kirjoista, jotka ovat kolauttaneet minun ymmärrystäni maailmasta ja siihen liittyvistä osista niin, että kirjoihin on pitänyt tarttua uudestaan. Kaikki aloitukset ovat ulkomaisita kirjoista. Mistä kirjoista on kyse? Se sinun pitäisi tietää, jos ylipäätään tapaat täällä käydä.

1. Hän oli juurtunut niin syvälle minun tietoisuuteeni, että minä ensimmäisenä kouluvuotena taisin pitää jokaista opettajaa valepukuisena äitinäni.

2. Näin ensimmäisen Max Castle –elokuvani nuhruisessa kellarissa läntisessä Los Angelesissa. Nykyään kukaan ei ajattelisi käyttää sellaista surkeaa murjua teatterina. Omana aikanaan, viisikymmentäluvun puolivälissä, kyseessä oli kuitenkin parhaimman – jos katsotaan Pariisista länteen – nopeasti vaihtuvaan ohjelmistoon erikoistuneen salin vaatimaton kotipaikka.

3. Muutamaa päivää myöhemmin Pinchot soitti. Sanoi haluavansa päästä liikkeelle käsikirjoituksen kanssa. Voisimmeko tulla tapaamaan häntä? Niin me sitten kuuntelimme ajo-ohjeet ja painuimme volkkarilla kohti Marina del Reytä. Kumma kolkka.

4. Kaikki sanovat: Kreml, Kreml. Kaikilta olen kuullut siitä mutta itse en ole milloinkaan nähnyt. Jo ties kuinka monta kertaa (tuhat kertaa) olen humalassa tai krapulassa vaellellut Moskovassa pohjoisesta etelään, lännestä itään, päästä päähän, halki ja summamutikassa mutta – kertaakaan en ole nähnyt Kremliä.

5. Ei kukaan voinut nukkua. Aamun valjetessa maihinnousuveneet laskettaisiin vesille ja ensimmäinen joukkojen aalto pyyhältäisi rantahyrskyjen lävitse Anopopein rantaan. Koko laivassa, koko saattueessa vallitsi tietoisuus siitä, että muutaman tunnin kuluttua jotkut heistä olisivat vainajia.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ykkönen on Philip Rothin Portnoyn taudista ja viides lienee Norman Mailerin Alastomista ja kuolleista.

Anonyymi kirjoitti...

Alastomat ja kuolleet tunnistin minäkin, mutta muuten jäin ymmälleni. Nelonen lienee jotain nykyvenäläistä, voisi teoriassa olla Generation P mutta tuskinpa sentään.

Anonyymi kirjoitti...

Jep, Portnoyn tauti ja Alastomat ja kuolleet osuivat oikeaan. Aavistelin, että joukossa saattaa olla pahoja. Kaikki ovat kyllä hyvin tunnettuja nimiä. Siis kirjailijat ainakin. Odotellaan vielä...

Anonyymi kirjoitti...

Ykkönen ja vitonen siis selvisivät. Tässä tulevat loput: 2. Roszak: Flicker, 3. Bukowski: Hollywood ja 4. Erofejev: Moskova-Petushki.

Mielestäni kaikki aloitukset ovat hienoja, jopa komeita, paitsi Bukowskin, joka on kuin satunnainen ote kirjan keskeltä. Ehkä sekin on siksi.

Kiitos Tuille ja Jukalle.

Anonyymi kirjoitti...

No niin, minähän en olisi tuntenut näistä kuin tuon Rothin. Voi voi.

Mutta, oikeastaan, jos visailijoilla riittää intoa, niin nyt olen kasannut oman alkulauseeni. Tervetuloa visailemaan.