maanantaina, joulukuuta 11, 2006

Kolme suudelmaa

Tulin taas hyvälle mielelle, kun katsoin Matti Ijäksen elokuvan. Tv-elokuva Kolme suudelmaa (2006) on tekijänsä edellisten elokuvien tapaan humoristisen traaginen ja traagisen humoristinen. Ijäs näkee tarkasti ja hänen henkilönsä päästelevät hiljaisia, mutta painavia ja nokkelia sananparsia kuin tilannekomedioissa.

Yksinäinen, kaavoihin kangistunut historian ja filosofian opettaja Jaakko Sakkanen (Sulevi Peltola) menettää äitinsä ja sitä myöten viimeisenkin tärkeäksi kokemansa ihmissuhteen. Maailmassa ei ole järkeä - tai jos on, niin se ei ole löydettävissä. Rakkaus kolkuttaa, kun Jaakko kotona iltapuuhikseen perhoja näprätessään tarkkailee viereisen talon parvekkeella lekottelevaa tummaa naista. Ikkunan harsomaiset verhotkin antavat katseelle mukavasti mahdollisuuksia. Miehelle mahdollisuudet ovat raskaita. Ne ovat yhtäkkiä avartunut ja raikastunut tila, joka tuottaa vain ahdistusta. Ihminen tarvitsee rajoja, ainakin joku ihminen, ja rakkautta, ainakin joku ihminen.


Ja sitten niitä tokaisuja – kontekstistaan irrotettuina, kuinkas muuten.


-Ajan henki: tavara sisään ja tavara ulos.

-Juoksuaika, modernin ihmisen moderni sairaus.

-Tyttö karkasi. Viides kerros. Miten lehtori tämän selittää?
-Minä sotkisin metafysiikkaa tähän.

-Joku on rikkonut Snellmanin pään. Koko takaraivo hukassa.

-Keittiöön terveisiä: puolukka on puolukka ja marmeladi on marmeladia.

-Niin, minä olen ikävä ihminen, kuolettavan ikävä. Mutta ikäväkin voi ikävöidä.

-Mikä se sellainen historianopettaja on, joka ei uskalla katsoa omaa menneisyyttään?

-Ootsä muuten koskaan ottanu aurinkoa tai antanu sitä?

Koska Ijäksen tv-elokuvia kootaan dvd-bokseiksi? Ostajia varmasti olisi. Katsojia olisi vielä enemmän. Jos bokseja on jo julkaistu, niin kertokaa heti. Minulta ne on ainakin menneet ohi, jos ovat.

4 kommenttia:

Tui kirjoitti...

"Ikäväkin voi ikävöidä." on hieno.

Bokseja ei kai ole, mutta DVD:nä on ainakin Haaveiden kehä sekä yhteispainos Painija/Viimeinen keikka (http://www.dvdkotelo.com/content/view/367/43/). Suomen elokuvasäätiö on myöntänyt 8.000 euroa Matti Ijäs -kokoelmaan (kolme elokuvaa) http://www.ses.fi/fi/ajankohtaista_asia.asp?id=1622.

tommi kirjoitti...

Kitos tiedosta. Kävin elokuvasäätiön sivulla tarakstelemassa, josko jotakin olisi tulossa, mutta en tainnut olla tarpeeksi kärsivällinen.

Tui kirjoitti...

En eilen katsonut lainkaan TV:tä, en lukenut kunnolla edes ohjelmatietoja. Harmittaa nyt, Ijäksestä olen yleensä pitänyt. Mutta eipä huolta, eiköhän leffa uusita.

Ja muuten kärsivällisyyttä ei tarvita, googlaa vain oikeat asiasanat: ijäs dvd. Usko ammattilaista :)

Tommi kirjoitti...

Aidat ovat toisinaan niin matalia, että niitä ei edes ymmärrä nähdä.