torstaina, lokakuuta 05, 2006

Hyvää ruokahalua


Runotorstain ja Valokuvatorstain kahdentenakymmenentenä aiheena on ateria. Taas näet ensin sanan ja sitten kuvan, vaikka preferenssi ei näin päin usein menekään.

*****

Parvekkeelta näimme neuraalisen näyn

männyt punastuivat ja tiputtivat neulansa

linnut porasivat pilvet verkoksi ja jäivät kiinni

toisiaan tuijottavat ikkunat läpättivät löysää kieltä

söivät kyljystä kuin kauniita sanoja ja me

makasimme ulko-oven eteen hajotetuilla hyllyillä

joiden asukkaina juoksimme peloissamme pihalle

lukemaan itsemme loppuun jotta tietäisimme

sen lopulta tulevan

aloimme valmistella lähtöä

pureskelimme hiirenkorvamme kauniisiin pinoihin

pölytimme ympäristön ja kuuntelimme junan

salaista sihinää käärmeen koukisteleva sähkökieli korvassa

kokouksessa porukalla päätimme hypätä junan kyytiin

heti huomenna tehdä tämän talon

näkymättömistä asukkaista selvää jälkeä

heti huomenna kun jäseneni

kestävät kiipeämisen terävälle ratavallille.


*****


8 kommenttia:

hpy kirjoitti...

Tulin juuri lounaalta, muuten tuo houkuttelisi aika lailla.

Kirsi kirjoitti...

Ainakin se on kaunis. Ja se on tärkeää.

SusuPetal kirjoitti...

Tommi, sinun runosi ovat niin haastavia, etten sanoisi vaikeita. Siis minulle, joka olen aivan onneton lukemaan kielikuvia ja seuraamaan tajunnanvirtaa. Tuo edellinen ei tarkoita, että en pitäisi, en vain ymmärrä:) Eri asia tietysti, tarvitseeko minun ymmärtää, ehkä minulle riittää vain, kun saan nauttia kauniista sanoista, joita tässäkin runossa on.

sikuri kirjoitti...

En minäkään ymmärrä, mutta mielestäni kirjoilla on hyvä ote tilanteeseen. Mielenkiintoinen runo, vaikka puolet taisi "mennä ohi"

Suojakänni kirjoitti...

Lapsuuden aistikuvia, teräviä ja todentuntuisia sirpaleita.

Tui kirjoitti...

En minäkään tätä ymmärrä, vaikka olen monta kerta lukenut. Jostain syystä mieleen tulivat hiiret, elä kysy miksi, en tiedä. Ehkä hiirenkorvista?

Ja koska en tiedä onko runo tarkoitettu vakavaksi vai ei, voin tunnustaa sen paikoin huvittavan minua: "toisiaan tuijottavat ikkunat läpättivät löysää kieltä/ söivät kyljystä kuin kauniita sanoja".

Viime haasteen yhteydessä sanoit runoutta lähtökohtaisesti kapinalliseksi ja sitä on tämäkin runo. Se on silkkaa leikkiä sanoilla ja ajatuksilla, kokeilu - tai sen tarkoitus on haastaa lukija miettimään ja kurkkimaan sanojen ja säkeenylitysten taakse

Tommi kirjoitti...

hpy, kuvan annos houkuttelee edelleen, vaikka olenkin sen itse tehnyt. Vaimo oli muuten mielissään.

Kirsi, aterian kauneudesta en osaa sanoa tai en halua voida sanoa.

Susu, haastavinakin runot voivat olla erityisen antoisia juuri sanojen, kielikuvien ja synboliikan takia. En nyt puhu omista riveistäni. Esimerkiksi Markku Innon uusin kokoelma "Potero" on täyttä dimangia äkkiä nurkan takaa ilmestyvine outoine kielikuvineen, vaikka monet runot jäävätkin avautumatta. Toisaalta eikö juuri nauttiminen riitä? Eikö runo avaudukin aina, kun siitä nauttii? Tämähän pätee niin suoraan kuin hankalaankin.

Sikuri, kirjat todellakin ovat niskan päällä, kunhan vain pääsisivät ratavallin päälle.

Suojis, lapsuuden muistikuvat ovat mielenkiintoinen huomio. Olisi mukava tietää, mistä se nousi mieleesi. Lukijahan on omassa kontekstissaan aina oikeassa. Eikö olekin?

Tui, runo on kapinallinen ja vakavahenkinen. Kai nyt sentään sinäkin ajattelit runon minäksi kirjan... kirjatpa ne hyvinkin kurkkivat sanojensa taakse...

Kiitos kaikille mielenkiintoisista ja mukavista kommenteista. Ehkä runo nyt muuttaa muotonsa vielekäin...

Tui kirjoitti...

No en ajatellut, minä mietin vain niitä hiiriä.

Samaa mieltä olen siitä, että runosta voi lähtökohtaisesti nauttia vaikkei ymmärtäisi siitä mitään.