Tällä viikolla Runotorstaissa kirjoitetaan runoja kirjeitse. Valokuvatorstain aihesanoina saavat työnsä tehdä viesti, merkki, logo ja ikoni. Tällä kertaa sana ja kuva eivät käy käsikädessä muuta kuin pakotettuina. Ensin runo ja pohjalle kuva.
*****
Sinä näet ja kuulet
turha yrittämiseen tuhlata
ei häntä voi pakottaa
hän tietää asioiden toisen puolen
toisella puolen katua
tuijottaa silmiin tavaroiden olemattomuus
tyhjyyden tuuliset tahdit
urk urk urk
Henk laulaa totuuden
omistava luokka kilahtaa
kukkarossa kukkarosta kukkaroon
päässä kihahtaa
eikä mitään kuultavampaa löydy
kesän tilinpäätöksestä
syksyn lehtikasasta
ennen kuin kiikarit silmillä
tarkastaja viittaa välisumman
ja loppusumman erotusta
urk urk urk
totuus yrittää mutta
häntä ei voi pakottaa
hän tietää tuijottaa suon silmään
siellä luuraa jallu
tavaroiden olemattomuus
värikkäät kahisevat lehdet
täydet tahdittomat roskalaarit
holtittomuuden hän näkee
ja kuulee
edes halua yrittää.
*****
5 kommenttia:
Hämmennyin runosta ja sen todentuntuisesta tyhjyydeestä, ja sitten kuvasta. Olen ollut tuossa paikassa!
Tyhjyys on meidän kaikkien eessä, varsinkin kun siinä on yksi ee liikaa.
En saa oikein otetta tästä otetta vaikka Hofsteden Henkka totuuksia laulaakin ja pidin paljon säkeiden "Sinä näet ja kuulet
turha yrittämiseen tuhlata
ei häntä voi pakottaa
hän tietää asioiden toisen puolen
toisella puolen katua
tuijottaa silmiin tavaroiden olemattomuus
tyhjyyden tuuliset tahdit" kokonaisuudesta. Toisaalta runossa on jotain joka saa lukemaan sen uudestaan ja uudestaan. Synkän puoleinen runo.
Suonsilmässä luuraava jallu kirvoitti salakavalasti naurun! Ymmärsin runosi silti muuksi kuin huumoriksi
Suojis, runoon olikin tarkoitus ikään kuin tyhjentää itsensä itsestään ja kaikesta muustakin. (Se ei tietenkään ole mahdollista.) Kuvan paikka on museoiduksi alueeksi hieno paikka. Koko Glastonburyn pieni kaupunki on hieno paikka, jonne vielä uudestaan...
Tui, mukavaa, että kerrot otteen saamisen vaikeudesta. Jonkinlainen selvä häilyvyys (oxymoron) on ollut hakusessa. Tyhjyys ja otteen lipeäminen tai haluttomuus mihinkään otteeseen teki runosta kuitenkin synkemmän kuin aatos oli. Annoin mennä, kun toisinaan kannattaa olla kieltämättä.
Muikku, katso vain sinäkin suon silmään, jos haluat löytää jallun, tavaramaailman tyhjyyden ja olemattomuuden. Oho, taas menee synkäksi. Pitäisiköhän lähteä shoppaamaan?
Lähetä kommentti