torstaina, elokuuta 10, 2006

Yhtäkkiä kesken päivän

Tässä on vastaukseni Runotorstain 12. haasteeseen:


Kesken päivän ilmestyy tyhjä hetki
alastomat puut, mustavalkoiset
lehmät, kanat ja traktorit
taulumaiseman pehmeästi kumpuilevat pellot

kuudennen syntymäpäivän riemun huuto
jalkaan lykättiin pari numeroa liian suuret puukengät
kestävät sitten aikaa
heitettiin kuperkeikka höyryävään lehmänkasaan
päätettiin muuttaa takaisin kaupunkiin

yritettiin juosta suksilla koulusta kotiin
lujempaa kuin naapurin poika
tohinassa katkaistiin sauvat ja kaivattiin
takaisin maalle

uudenvuodenaattona juotiin
helmeilevää omenaviiniä hapuiltiin
pimeässä tuulikaapissa hameen alle
eikä haluttu maalle

tyhjä hetki kesken päivän
ikkunassa puhuvat mustavalkoiset puut
näyttävät eilisiä piirustuksia
tuputtavat käsiin vasaraa nauloja maalia

ilman ei taloa rakenneta

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ilman muistoja ei ihminen rakennu kokonaiseksi. Omaa historiaa on hyvä kirjoittaa, vaikka sitten oman päänsä sisällä.

Pidin runon rakennuspuista eli toisteisuudesta, jolla kuvataan roikkumista kahden maailman -maaseudun ja kaupungin, lapsuuden ja nuoruuden - välillä sekä alun ja lopun yhteensitomisesta. Hyvin ehyt runo kaikin puolin, nostalginen ote ja taaksepäin katsominen toimivata

Anonyymi kirjoitti...

Tuollaisia hetkiä tulee. Aivan yllättäen. Päivä päivältä enemmän.
Kiitos.

Anonyymi kirjoitti...

tämä on kaunis, jokainen sana napsahtaa oikealle paikalle. siellä jossain ne ajatukset on. voi kun itse tekisi sellaista, jota ilolla ajattelisis sitten kun ei muuta muista

Anonyymi kirjoitti...

Kiitän kaikkia immeisiä kommenteista. Tapasin viikonloppuna pitkästä aikaa kaverin, jonka kanssa toden totta melkein kolme vuosikymmentä sitten juostiin suksilla kilpaa... vaikka tarkoitus toki oli hiihtää.