Tässä on vastaukseni Runotorstain 12. haasteeseen:
Kesken päivän ilmestyy tyhjä hetki
alastomat puut, mustavalkoiset
lehmät, kanat ja traktorit
taulumaiseman pehmeästi kumpuilevat pellot
jalkaan lykättiin pari numeroa liian suuret puukengät
kestävät sitten aikaa
heitettiin kuperkeikka höyryävään lehmänkasaan
päätettiin muuttaa takaisin kaupunkiin
yritettiin juosta suksilla koulusta kotiin
lujempaa kuin naapurin poika
tohinassa katkaistiin sauvat ja kaivattiin
takaisin maalle
helmeilevää omenaviiniä hapuiltiin
pimeässä tuulikaapissa hameen alle
eikä haluttu maalle
tyhjä hetki kesken päivän
ikkunassa puhuvat mustavalkoiset puut
näyttävät eilisiä piirustuksia
tuputtavat käsiin vasaraa nauloja maalia
ilman ei taloa rakenneta
4 kommenttia:
Ilman muistoja ei ihminen rakennu kokonaiseksi. Omaa historiaa on hyvä kirjoittaa, vaikka sitten oman päänsä sisällä.
Pidin runon rakennuspuista eli toisteisuudesta, jolla kuvataan roikkumista kahden maailman -maaseudun ja kaupungin, lapsuuden ja nuoruuden - välillä sekä alun ja lopun yhteensitomisesta. Hyvin ehyt runo kaikin puolin, nostalginen ote ja taaksepäin katsominen toimivata
Tuollaisia hetkiä tulee. Aivan yllättäen. Päivä päivältä enemmän.
Kiitos.
tämä on kaunis, jokainen sana napsahtaa oikealle paikalle. siellä jossain ne ajatukset on. voi kun itse tekisi sellaista, jota ilolla ajattelisis sitten kun ei muuta muista
Kiitän kaikkia immeisiä kommenteista. Tapasin viikonloppuna pitkästä aikaa kaverin, jonka kanssa toden totta melkein kolme vuosikymmentä sitten juostiin suksilla kilpaa... vaikka tarkoitus toki oli hiihtää.
Lähetä kommentti