sunnuntaina, kesäkuuta 18, 2006

Yöautoilua


Viime aikoina on tullut harrastettua automatkailua lähiseuduilla kummallisina kellonaikoina. Ei, en ole yhtäkkiä kiinnostunut siitä, miltä Raisio tai Piikkiö todellisuudessa näyttävät. Täytyy vain lähteä tien päälle, jotta elämään saapuisi hiljaisuus. Haemme hiljaisuutta koko perheen voimin: vaimo ja poika istuvat takapenkillä.

Ajelehdimme päämäärättömästi, sillä mihinkään tiettyyn paikkaan emme mene. Tärkeintä on eteneminen, liike ja siitä syntyvä hurina, joka saattaa vaivuttaa poikamme uneen. Maantie on hyvä, mutta unta vastaan tappelevan ihmisenalun vanhemmille suoran päässä häämöttävät liikennevalot ovat kauhistus. Kun auto pysähtyy, itku alkaa. Miksi ihmeessä tyhjällä maantiellä on risteyksessä liikennevalot toiminnassa kello 01.14 yöllä?

Poika on nukahtanut. Huokaisemme helpotuksesta, kun hän on nukkunut auton rullauksessa kaksikymmentä minuuttia. Uskallamme kääntää ajovalot kotia kohti. Kuskin silmät lurpattavat, kun auto viimein tulee jotenkin ohjatuksi autiolle kotipihalle. Sammutan moottorin ja astun ulos auttaakseni pojan pois turvakaukalosta. Ennen kuin ehdin avata takaovea, kuulen itkun. Kävelen takaisin ratin taakse ja totean: ”Jaaha, lähdetäänkö takaisin Raisioon?”


Matka jatkuu, mutta nyt poika nukahtaa nopeammin. Kuski on niin väsynyt, että ajaa vahingossa melkein Naantaliin asti. Vaimo on takapenkillä varmasti vielä paljon väsyneempi. Kellon osoittimet näyttävät aikaa: 02.08. Palaamme kotiin ja pääsemme nukkumaan puoli kolmelta. Mudhoneyn biisissä ”Baby, Can You Dig the Light?” lauletaan: ”I found the end of the tunnel, but there’s no light”.

No, sanathan voivat liittyä mihin tahansa.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Pienen pieni lohtu on se, että kesäkuun valoisina öinä on mukavampi ajella kuin marraskuussa. Jos pojsta tulee rallikuski, niin tiedätte miksi. Jaksamista joka tapauksessa!

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos tuesta. (Hitto, tuolla lausahduksella olen kuin ehdokas vaalien jälkeen.)

Anonyymi kirjoitti...

Me ei taideta asua samassa vaalipiirissä, joten en voi äänestää sinua vaikka joskus ehdokkaaksi joissakin vaaleissa ryhtyisitkin.