Huomenta. Tällä kertaa Runotorstain ja Valokuvatorstain aiheena on aamu. Kuvan ja runon ristiriita on halkeama, joka asettuu Oulunjärven ja Turun väliin.
Aamuasfaltissa yökastelu
punavalkoisen pakettiauton
sinisenä kehräävä valo
jokaikisenä aamuna
paikkaan tyytymätön meri
herää odottamaan maatuulta
pesulan piippu tupruttaa lipeää
terminaaliputki
kaksikielinen verovapaa mato
vastuuton
elämä on ihanaa
ei tullattavaa
ingenting att förtulla
paitsi nämä jalat nämä kädet
tuuleen pakotettu lippu
mustan farmarivolvon konepellillä
talojen pilviin tähyävät kerrokset
tylyyden pystysuora majestettisuus
puita niin vähän
että ukonilmalla ei saa mennä puun alle
täällä huono ohje
ikkunalaudalla äidin lahjoittama rahapuu
suojaksi kovin pieni ja taas kuiva
kättelee leukaan napitetut omaiset
sairaalan ikkunalla aasinkorvat vihertävät
vieläkin aurinko nousee
eikä tämä kaupunki vain
ole kuollakseen.
3 kommenttia:
Seesteisin kuva tämän kertaisista. Vaikka en ole vielä kaikkia muita katsonutkaan.
Hurjia kuvia, ambulansseja, hautaustoimiston autoja ja virkailijoita kaupungin aamussa.kuolemaa ja tylyyttä. Kaupunki hengittää tässä runossa kovin ei-koneromantiikan mukaisesti. Ankeaa ja surullista, äidin lahjoittama rahapuukaan ei suo lohtua. Ei mikään varsinaisesti elähdyttävä lukukokemus. Mutta hyvin kirjoitettu ja rakennettu, vaati useamman lukukerran.
Well I declare! as they say at the customs. (heh heh, tule kysymään ellet sattumalta ymmärtänyt sanaleikkiä)
Eri kivoja assosiaatioita tuli mieleen runon edistyessä. Pari kertaa piti aloittaa ennen kuin pääsi sisään, mutta eihän sitä niin vaan toisen ihmisen ajatuksiin pääsekään. Eikä takuullä päässyt nytkään, mutta se ei ole minua ennenkään estänyt runoista nauttimasta.
Lähetä kommentti